sunnuntai, 18 heinäkuu 2021

Robert adoptoi itselleen kaksi koiraa - pitbullit pelastavat hänen henkensä ryöstön yhteydessä

Robert McGowan adoptoi kaksi pitbullia, joita kukaan muu ei halunnut. Ne osoittivat kiitollisuutensa, kun neljä miestä tuli ryöstämään Robertia, kertoo The Dodo.

Elämä ei ollut aina ollut hyvää Ellabellelle ja Ladybugille. Pitbulleina niihin kohdistui tiettyjä ennakkokäsityksiä siitä, että ne ovat vihaisia ja aggressiivisia koiria. Näin ei kuitenkaan ole asia!

Pääasiassa se miten koiraa hoidetaan ja kasvatetaan vaikuttaa asiaan. Pitbullit eivät ole lainkaan erilaisia kuin muutkaan koirat, jotka puolustavat rakkaitaan. Ellabelle ja Ladybug osoittivat mainiosti sen, miten uskollisia ja rakastavia koiria pitbullit ovat.

Kahdella pitbullilla ei ollut lainkaan kotia, eikä kukaan halunnut niitä. Sitten Robert näki ne ja rakastui niihin. Hän adoptoi koirat välittömästi ja tarjosi niille rakastavan kodin.

Vaikka näillä kahdella ei ollutkaan ollut onnea aiemmin elämässä, kaikki muuttui Robertin myötä. Koirat rakastivat Robertia ja hän rakasti niitä täydestä sydämestään. Ja kaikki tietävät mitä rakkaiden eteen tehdään: heitä puolustetaan ja suojellaan.

Ja juuri sillä tavalla Ellabelle ja Ladybug tekivät, kun neljä tuntematonta miestä ryöstivät Robertin tämän autotallissa.

Nämä hyökkääjät löivät Robertia, jonka jälkeen he määräsivät hänet antamaan autonsa avaimet. Robert sanoi niiden olevan sisällä talossa. Se mitä varkaat eivät aavistaneet oli se, että heitä odotti yllätys sisällä talossa.

Sillä samalla hetkellä, kun varkaat avasivat oven, he joutuivat silmätysten Ellabellen ja Ladybugin kanssa. Ryövärit pelästyivät ja lähtivät karkuun, omistajaansa puolustavat koirat perässään.

Vaikka Robert sai tapahtuneesta mustan silmän, kiitos Ellabellen ja Ladybugin, mitään pahempaa ei tapahtunut ja varkaat eivät myöskään saaneet lopulta mitään mukaansa.

Todella upeaa työtä tältä kaksikolta! Robert tarjoaa niille rakastavan kodin ja ne kiittävät rakastamaansa miestä puolustamalla häntä hyökkääjiltä!

Valokuvaaja saa tallennettua äärimmäisen harvinaisen ja upean näyn - kuvat ovat levinneet vauhdilla

Mikä symboli ei kuulu joukkoon - kokeile löydätkö kuvista poikkeavan symbolin alle 15 sekunnissa

Naapurustosta katoaa kenkiä - mysteeri ratkeaa kun "kleptomaanin" kätköistä löytyy lähes sata paria kenkiä

Villinä elävä oranki näkee miehen joessa - eläimen toiminta on hämmästyttänyt ihmisiä ympäri maailman

Video siitä, kuinka koiranomistaja pakottaa koiransa juoksemaan auton vierellä, on järkyttänyt miljoonia

Koiranpentu on eksynyt omistajasta ja keksii nokkelan ratkaisun - menee pyytämään apua yllättävästä paikasta

Suuri hevonen on levoton ja pikkutyttö haluaa rauhoitella sitä - ison hevosen reaktio on sulattanut sydämiä

Koira vie joka päivä parhaalle ystävälleen lahjan - video suloisista ystävyksistä on levinnyt vauhdilla

Mies huomaa yllättäen kaivossa jotain outoa - toimii nopeasti tajutessaan mitä on tapahtunut

Vammautunut ankka pääsee kävelemään ensimmäistä kertaa - kiitos sen uuden jalkaproteesin

Koirat ovat innoissaan omistajan tullessa kotiin - reaktio on huvittava tämän kysyessä revityistä housuista

Mies näkee koiran lukittuna polttavan kuumaan autoon - ei epäröi hetkeäkään, vaan lyö ikkunan hajalle