sunnuntai, 2 toukokuu 2021

Poliisille tulee ilmoitus villieläimistä - löytävät karhunpentuja painimassa keskenään

Se että näkee eläinlasten leikkivän on yleensä melko rentouttavaa ja sydäntälämmittävää. Kun kyse on kuitenkin karhunpennuista ja ollaan keskellä asuinaluetta, täytyy olla varovainen ja tyytyä katselemaan kauempaa.

Videolla nähtävä tapahtuma sattui eräässä naapurustossa Kaliforniassa sijaitsevan La Cañada Flintridgen kaupungissa Yhdysvalloissa.  Asukkaat huomasivat kaksi karhunpentua leikkimässä piha-alueella. Se oli hyvin erikoinen näky ja he huolestuivat asiasta, sillä pennut olivat melko nuoria ja emo oli todennäköisesti lähellä, joten he soittivat poliisille asiasta.

Poliisien saapuessa paikalle, he pääsivät toteamaan itse kahden karhunpennun painivan keskenään. Poliisit jakoivat videon tästä tapahtumasta Facebook- sivuillaan.

Pienet karhunpennut ovat kuin lapsia, rakastavat leikkiä ja ovat täynnä energiaa! Poliisit eivät kokeneet pennuista aiheutuvan vaaraa, mutta neuvoivat asukkaita pysymään kaukana niistä, mikäli emo olisi jossain lähettyvillä.

Pienen ajan kuluttua pennut väsyivät leikkimiseen ja päättivät lähteä katsomaan mitä emo puuhaili. Poliisin ei tarvinnut puuttua tilanteeseen, kun tämä leikkisä kaksikko poistui itsekseen paikalta!

Katso itse tämä hauska painivideo ohesta - eivätkö ne olekin suloisia!

Pupulle annetaan lelu jonka sisällä on herkkuja - pitkäkorvalla on selkeä suunnitelma, kuinka saada ne esiin

Kanootilla meloneet naiset joutuvat hirvittävään tilanteeseen ryhävalaan noustessa suu auki heidän altaan

Hylkeellä on 31-vuotispäivä ja sille on varattu yllätys - eläimen suloinen reaktio on ihastuttanut miljoonia

Pienet kissanpennut ovat syömässä - emo alka ajutella niille ja se saa aikaa suloisen näyn

Pikkuinen ankanpoikanen on saanut kukan päähän - suloinen video sen torkuista on hurmannut miljoonia

Nainen on ajelulla koiransa kanssa - kun radiosta alkaa soida kappale, koira reagoi huvittavalla tavalla

Koira on sokeutunut ja saa leikkauksella näkönsä takaisin - sen ja omistajien jälleennäkeminen on suloinen

Naisella on autossa paljon kauppaostoksia - saa kantamiseen apua yllättävältä  taholta

Eläinsuoja on keksinyt upean keinon jolla piristää siellä asustelevien eläinten elämää

Eläinlääkäri joutui hoitamaan pahasti palanutta koiraa - koiran reaktio on upea sen nähdessä miehen uudelleen

Koira saa istua autossa etupenkillä - hemmoteltu karvakorva vaatii vielä jotain erityistä isännältään

Tytöt ovat katsomassa aitauksessa olevaa isoa hevosta - kolmikko alkaa tehdä yllättäen jotain huvittavaa