keskiviikko, 17 helmikuu 2021

Perheeseen on syntymässä vauva - perheen suloinen koira yrittää halailla vielä vatsassa olevaa sisartaan

Koirat ovat uskomattoman ihania eläimiä. Ne ovat uskollisia ja antavat omistajilleen valtavasti iloa elämään. Pienen Penelopen tarina on tästä hyvä esimerkki.

Penelopen omistajan, Julianan raskaus oli kestänyt 8,5 kuukautta ja vaikka Penelope- nimiselle koiralle ei virallisesti oltu kerrottu raskaudesta, se näytti ymmärtävän että perheeseen on kohta syntymässä lapsi.

- Uskon sen ymmärtävän, Juliana kertoi The Dodo-sivustolle. Se ymmärtää jonkin olevan eri tavalla. Juliana jatkaa sanoen:

- Me olemme valmistelleen vauvan huonetta ja hän istui kehdon alla. Hän on aina ollut hyvin kiintynyt minuun ja on osoittanut sitä paljon enemmän viime aikoina, nainen kertoi.

Aivan raskauden loppupuolella, Penelope teki jotain yllättävää. Kun Juliana istui sohvalla, koira tuli hänen syliinsä ja alkoi halailla hänen vatsaansa. Koiran toiminta liikutti naista syvästi.

- Tämä on ensimmäinen kerta kun se on tehnyt tällä tavalla, se oli todella koskettavaa, hän kertoi.

Omistaja ei kuitenkaan ollut ainoa, jota koiran käytös kosketti. Sen jälkeen kun Juliana latasi videon  Facebook-sivuilleen, se on katsottu yli 13 miljoonaa kertaa!

Voit katsoa itse ohesta tämän äärettömän koskettavan videon!

Koiravanhus hylätään eläinsuojalle - perhe ottaa nuoremman koiran hylkäämänsä 15- vuotiaan vanhuksen tilalle

Kapteenilla on ollut erityinen ystävä 15 vuotta - huomatessaan ystävänsä loukkaantuneen, pelastaa sen hengen

Mies tekee upean minikodin, joka on hurmannut miljoonia - remontoi vanhan parakin kauniiksi kodiksi

Eläinsuojalla oleva koira halaa toimittajaa niin kauan, että tämä ei voi olla adoptoimatta sitä

Koronarajoituksia tiukennetaan, poikkeusolot voimaan - jokaisen ihmisen omaa panosta tarvitaan myös

Korkeasaaren karhut ovat heränneet - ensimmäisen päivän tekemisiin kuului lumessa leikkiminen ja paini

Pelastetulla elefantilla on huvittava tapa - se rikkoo vesiputken saadakseen henkilökohtaisen suihkun

Yksin pihassa oleva koira on tylsistynyt - koira on keksinyt nerokkaan keinon huvittaa itseään

Valokuvaaja löytää ainutlaatuisen pingviinin - saa otettua uskomattoman upeita kuvia keltaisesta pingviinistä

Koira löytää kadulta orvon kissanpennun - suloinen koira haluaisi adoptoida kissanpennun omakseen

Karhunpentu on tullut kurkistelemaan ikkunan taakse - emo nuhtelee kuritonta pentuaan

Vanhoista konteista luodaan ekologisia minikoteja - niiden muodonmuutos on ihastuttanut ympäri maailman