tiistai, 22 kesäkuu 2021

Perhe yllättyy, kun mustan labradorinnoutajan turkki alkaakin yhtäkkiä vaihtaa väriä

Eräässä perheessä oli ollut täysin musta labradorinnoutaja yli 10 vuotta, kun se perheen yllätykseksi alkoi vaihtaa väriä.

Suomessa perheensä kanssa asuva Blaze- niminen musta labradorinnoutaja pääsi yllättämään perheensä. Koira oli ollut perheessä yli 10 vuotta, kun sen turkki yhtäkkiä alkoi vaihtaa väriään, kertoo The Dodo- sivusto.

Aivan aluksi koiran korvan taakse ja kuonoon alkoi ilmestyä valkoista, mutta omistajat ajattelivat sen olevan normaalia ikääntymiseen liittyvää "harmaantumista".

Hento harmaantuminen ei vauhdikasta Blazea tietenkään haitannut ja se jatkoikin onnellisena metsässä juoksentelua, lumeen loikkimista ja läheisessä järvessä uintia.

Kun aikaa sitten kului hieman enemmän, sen omistajat saivat todistaa valkoisen värin ilmestyneen myös muualle sen päähän ja väri jatkoi leviämistään...

Ei mennyt kauaa, kun valkoinen oli levinnyt jo ympäri Blazen päätä, jatkaen leviämistä kohti hartioita ja jalkoja. Syynä turkin värin vaihtumiselle ei kuitenkaan ollut Blazen ikä, vaan koiralla on ilmeisesti vitiligo eli valkopälvi.

Ihon pigmenttihäiriötä aiheuttava vitiligo on autoimmuunisairaus ja sitä esiintyy sekä eläimillä että ihmisillä - tosin labradorinnoutajilla se on hyvin harvinainen, Blazen omistaja kertoi The Dodo- sivuston mukaan.

Hurmaavan epätavallisen ulkonäkönsä johdosta Blaze on saanut valtavan määrän seuraajia sosiaalisissa medioissa ja tämän suloisen karvakuonon seikkailuja voi seurata vaikka Instagramissa.

Eikö Blaze olekin suloinen! Tämän koiran kohdalla ikä on vain lisännyt sen kauneutta ja ainutlaatuisuutta!

Valokuvaaja saa tallennettua äärimmäisen harvinaisen ja upean näyn - kuvat ovat levinneet vauhdilla

Mikä symboli ei kuulu joukkoon - kokeile löydätkö kuvista poikkeavan symbolin alle 15 sekunnissa

Naapurustosta katoaa kenkiä - mysteeri ratkeaa kun "kleptomaanin" kätköistä löytyy lähes sata paria kenkiä

Villinä elävä oranki näkee miehen joessa - eläimen toiminta on hämmästyttänyt ihmisiä ympäri maailman

Video siitä, kuinka koiranomistaja pakottaa koiransa juoksemaan auton vierellä, on järkyttänyt miljoonia

Koiranpentu on eksynyt omistajasta ja keksii nokkelan ratkaisun - menee pyytämään apua yllättävästä paikasta

Suuri hevonen on levoton ja pikkutyttö haluaa rauhoitella sitä - ison hevosen reaktio on sulattanut sydämiä

Koira vie joka päivä parhaalle ystävälleen lahjan - video suloisista ystävyksistä on levinnyt vauhdilla

Mies huomaa yllättäen kaivossa jotain outoa - toimii nopeasti tajutessaan mitä on tapahtunut

Vammautunut ankka pääsee kävelemään ensimmäistä kertaa - kiitos sen uuden jalkaproteesin

Koirat ovat innoissaan omistajan tullessa kotiin - reaktio on huvittava tämän kysyessä revityistä housuista

Mies näkee koiran lukittuna polttavan kuumaan autoon - ei epäröi hetkeäkään, vaan lyö ikkunan hajalle