lauantai, 1 toukokuu 2021

Omistajan mennessä kylpyyn ammeeseen, hänen koiransa tekee kaikkensa päästäkseen mukaan

Useat lemmikit eivät lainkaan pidä vedestä eivätkä eteenkään siitä, kun niitä alkaa pesemään. Tämä ei kuitenkaan päde Blue- nimiseen bulldogiin, joka suorastaan rakastaa kylpemistä omistajansa kanssa. 

Inhoaako sinun koirasi kylpemistä?  Will McCameronilla on aivan päinvastainen ongelma koiransa Bluen kanssa. Kun Willin buldoggi Blue kuulee veden valuvan ammeeseen, se ryntää välittömästi paikalle.

- Kaikki ovet on pakko sulkea tai se juoksee toiselta puolelta taloa ja yrittää loikata ammeeseen, omistaja kertoi The Dodo- sivustolle. 

Suloinen buldoggi nimittäin rakastaa vettä ja perhettään, joten miksi ei yhdistäisi molempia!

- Minulla on ollut myös muita koiria, mutta ei koskaan tällaista koiraa, joka rakastaisi vettä yhtä paljon kuin Blue - se on todellinen vesikoira. Kylpy, suihku, järvi, allas, mikä tahansa kelpaa.

Hän kertoo koiransa pitävän hänelle säännöllisesti seuraa myös töissä. Koska tämä tarkoittaa sitä, että koira on usein myös likainen, se ei ole aina toivottavaa seuraa samaan kylpyyn. 

Mikään maailmassa ei kuitenkaan estä Bluea kylpemästä tai vähintäänkin pitämästä seuraa kylvyn aikana. Jos koira on liian väsynyt loikatakseen kylpyyn, se ottaa torkut ammeen vieressä.

Tietenkin toinen sen suosikki ajanvietteistä on se, että kylvyn jälkeen pääsee painimaan kuivauspyyhkeen kanssa!

Ei voi muuta kuin todeta, että bulldogit ovat todella suloisia koira ja Blue on tästä erinomainen esimerkki!

Valokuvaaja saa tallennettua äärimmäisen harvinaisen ja upean näyn - kuvat ovat levinneet vauhdilla

Mikä symboli ei kuulu joukkoon - kokeile löydätkö kuvista poikkeavan symbolin alle 15 sekunnissa

Naapurustosta katoaa kenkiä - mysteeri ratkeaa kun "kleptomaanin" kätköistä löytyy lähes sata paria kenkiä

Villinä elävä oranki näkee miehen joessa - eläimen toiminta on hämmästyttänyt ihmisiä ympäri maailman

Video siitä, kuinka koiranomistaja pakottaa koiransa juoksemaan auton vierellä, on järkyttänyt miljoonia

Koiranpentu on eksynyt omistajasta ja keksii nokkelan ratkaisun - menee pyytämään apua yllättävästä paikasta

Suuri hevonen on levoton ja pikkutyttö haluaa rauhoitella sitä - ison hevosen reaktio on sulattanut sydämiä

Koira vie joka päivä parhaalle ystävälleen lahjan - video suloisista ystävyksistä on levinnyt vauhdilla

Mies huomaa yllättäen kaivossa jotain outoa - toimii nopeasti tajutessaan mitä on tapahtunut

Vammautunut ankka pääsee kävelemään ensimmäistä kertaa - kiitos sen uuden jalkaproteesin

Koirat ovat innoissaan omistajan tullessa kotiin - reaktio on huvittava tämän kysyessä revityistä housuista

Mies näkee koiran lukittuna polttavan kuumaan autoon - ei epäröi hetkeäkään, vaan lyö ikkunan hajalle