keskiviikko, 9 kesäkuu 2021

Nainen on antanut kulkukissalle ruokaa ja silloin kulkukissa yllättää naisen todella erityisellä tavalla

Yllätys! Tällä tavoin erästä kulkukissaa ruokkinut nainen on todennköisesti ajatellut, kun kyseinen kissa hieman myöhemmin on ilmestynyt hänen ovensa taakse kuuden kissanpennun kanssa!

Koskettava tarina kulkukissasta ja sen pennuista tapahtui Kandan Montrealissa. Lisianne oli eräänä päivänä löytänyt puutarhastaan mustan nälkiintyneen näköisen kissan. Hän päätti näin ollen antaa sille ruokaa ja juomaa, kuten Chatons Orphelins Montréal- organisaatio kertoi Facebook- sivuillaan.

Joka päivä kissa tuli syömään, mutta myös helliteltäväksi ja Lisianne antoi sille nimeksi Usagi. Jonkin ajan kuluttua hän huomasi, että kissa näytti kantavalta ja sitten tämä piti taukoa ennen kuin Lisianne näki Usagin uudelleen.

Kun kissa sitten palasi takaisin, Lisianne yllättyi näkemästään: Usagi toi naisen kuistille kaikki kuusi pentuaan, viisi itsensä näköistä ja yhden harmaan kissanpennun. Kissanpennut olivat todella suloisia ja hän ei millään voinut antaa niiden jäädä kadulle asumaan. Näin ollen hän vetosi paikalliseen Chatons Orphelins Montréal- organisaatioon.

Kissaemo oli tuonut pentunsa Lisiannen luokse juuri ajoissa. Niillä oli lähes jokaisella silmätulehdus ja hengitystieoireita. Lisiannen ystävä ihastui harmaaseen pentuun ja adoptoi sen välittömästi itselleen. 

Muut kissanpennut ovat kaikki saaneet hyvää hoitoa ja ne odottavat nyt perheitä itselleen. Kotia etsivät tytöt Tynie ja Tyana ja kaksi poikaa Tales ja Tito, mutta Lisianne itse adoptoi Usagin!

Onneksi tällä tarinalla on onnellinen loppu! Kissat voivat hyvin ja vielä kotia vailla olevat löytävät varmasti itselleen rakastavan kodin, kiitos Lisiannen, joka ryhtyi toimiin!

Pulska kissa on joutunut dieetille - sen huvittava mielenosoitus on naurattanut miljoonia

Tätä hämmästyttävän näköistä hämähäkkiä pidetään maailman kauneimpana hämähäkkinä

Teinityttöä on kiusattu koulussa hänen koko ikänsä - lähes 300 motoristia saattaa hänet koulun tanssiaisiin

Tähän helppoon ja herkulliseen jälkiruokaan tarvitaan ainoastaan kolme ainesosaa ja 15 minuuttia tekemiseen

Koiranpennut eivät malttaisi mennä nukkumaan - miehen takuuvarma keino on hurmannut miljoonia

Omistaja haluaa yllättää rakkaan koiransa - hankki tuhansia palloja yllätystä varten

Eläinsuojan possu pelastaa kauhistuneen koiran ärhäkän alpakan hyökätessä tämän kimppuun

Nämä 12 hellyttävää kuvaa eläinystävistä tarjoavat synkempäänkin päivään kaivattua suloisuutta

Poika haluaa tarjota koiralleen erityisen kokemuksen - vie parhaan ystävänsä kelkka- ajelulle

Nainen löytää auto-onnettomuuden jälkeen kadonneen koiransa -  jälleennäkeminen on liikuttanut miljoonia

Moottoritielle harhaillut koala aiheuttaa suman - sitten se valloittaa pelastajansa auton

Nainen kokeilee kotitekoista kasvonaamiota - saa huomata sen yllättävän ja ikävän sivuvaikutuksen