lauantai, 15 toukokuu 2021

Koira on sokeutunut ja saa leikkauksella näkönsä takaisin - sen ja omistajien jälleennäkeminen on suloinen

Oli kyseessä sitten ihminen tai eläin, näkökyky on asia johon miltei kaikki luottavat. Koirilla myös hajuaisti ja kuulo toimivat tärkeinä työkaluina, mutta näkö on silti vielä merkittävämpi. Näin ollen onkin hyvin traagista, jos ne jostain syystä menettävät näkökyvyn.

Videolla nähtävä Duffy on suloinen irlanninterrieri, jolla on kuitenkin ollut melko paljon terveysongelmia. Sille kehittyi diabetes ja se vaikutti koiran näkökykyyn sokeuttaen sen.

Onneksi diabetes saatiin kuriin lääkityksellä, mutta koira ei ollut lainkaan  sama iloinen itsensä ilman näköään.

Duffylle oli kuitenkin mahdollista tehdä operaatio, jonka ansiosta se voisi  saada takaisin näkökykynsä. Tämä oli todella mahtava uutinen perheelle ja he eivät epäröineet hetkeäkään operaation varaamisessa.

Kun operaatio viimein oli ohi onnistuneesti, on vaikeaa sanoa kuka on innostuneempi jälleennäkemisestä, Duffy vai perhe!

Videolla nähdään kuinka Duffyn häntä heiluu rajusti ja se vinkuu nähdessään taas rakkaan perheensä. Sitä on todella sydäntälämmittävää katsoa!

Jaa tämä video ystävillesi ja perheellesi, jos tämä lämmitti myös sinun sydäntäsi!

Pikkuinen koiranpentu päättää harjoitella ulvomista - suloinen yritys on hurmannut miljoonia ihmisiä

Ovikellokamera aktivoituu yllättäen yöllä - kameralle tallentuu tervehdyskäynnille tullut erityisvieras

Mies riskeeraa oman henkensä koiransa puolesta - käy painimatsiin karhun kanssa pelastaakseen koiransa

Mies käy päivittäin tapaamassa aasia jolla on "kultainen ääni" - eläin kiittää herkuista laulamalla miehelle

Löydetyt kissanpennut vietiin eläinsuojalle - niiden emo tekee kaikkensa löytääkseen pentunsa

Pikkutytön ainutlaatuinen ulkonäkö on kirvoittanut kommentteja - saanut osakseen suoranaista vihapuhetta

Perheen pieni koira tapaa uuden perheenjäsenen - kaksikon kohtaaminen on sulattanut sydämiä

Rakennusmiehet huomaavat taivaalta putoavan jotain - yllättyvät nähdessään pienen koiranpennun hengissä

Perhe yllättyy, kun mustan labradorinnoutajan turkki alkaakin yhtäkkiä vaihtaa väriä

Koiranpentu nukkuu sohvalla sikeästi - herää kuullessaan tutun äänen ja reagoi huvittavalla tavalla

Pieni aasi on kadonnut emonsa luota - perhe löytää pienokaisen hyvin yllättävästä paikasta

Huonokuntoisen kissan silmät ovat lähes muurautuneet umpeen - toipuneen kissan katse on hurmannut miljoonia