perjantai, 30 huhtikuu 2021

Koira on niin kauhistunut, ettei se halua päästää irti miehestä, joka pelasti sen teurastamolta

Kaikkialla maailmassa koiria ei valitettavasti kohdella samalla tavalla. Joissakin maissa koiria jopa syödään ja esimerkkinä tästä on Kamputsea.

On hirvittävän surullista että tällaista tapahtuu, mutta onneksi on olemassa myös organisaatioita ja ihmisiä, jotka pelastavat koiria.

Michael Chour toimii vapaaehtoisena The Sound of Animal - organisaatiossa. Organisaatio lähti Kamputseassa sijaitsevalle Chomkachekin teurastamolle pelastaakseen siellä olevia koiria.

Onneksi Michael onnistui neuvottelemaan omistajan kanssa ja sai pelastettua Sweety- nimisen naaraskoiran ja erään koiranpennun.

Miehen sydän särkyi kun hän näki Sweetyn. Koira näytti kohtalaisen hyväkuntoiselta, mutta se oli aivan kauhuissaan tilanteesta. Michael silitti sitä ja otti koiran pois häkistä syliinsä.

Kauhistunut koira ei halunnut päästää hänestä lainkaan irti!

Suloinen sweety sijoitettiin väliaikaisesti Thaimaassa sijaitsevalle eläinsuojalle, jonka on organisaation omistama. Normaalisti Michael yrittää löytää kaikille pelastetuille koirille rakastavan kodin, mutta hän ei tehnyt sitä tällä kerralla.

Michael päätti itse adoptoida Sweetyn, jotta heidän ei tarvitsisi enää erota toisistaan!

- Kaikki koirat ansaitsevat onnellisen elämän, mutta toiset koskettavat sydäntäni enemmän kuin muut, mies kertoi.

- Hän on yksi näistä koirista.

Tarinalla ei valitettavasti ole niin onnellista loppua kuin pitäisi, sillä Sweety menehtyi muutama päivä sen jälkeen kun se oli steriloitu. Se on todella sydäntäsärkevää, mutta onneksi Sweety sai elää viimeiset päivänsä rakkauden ympäröimänä!

Pupulle annetaan lelu jonka sisällä on herkkuja - pitkäkorvalla on selkeä suunnitelma, kuinka saada ne esiin

Kanootilla meloneet naiset joutuvat hirvittävään tilanteeseen ryhävalaan noustessa suu auki heidän altaan

Hylkeellä on 31-vuotispäivä ja sille on varattu yllätys - eläimen suloinen reaktio on ihastuttanut miljoonia

Pienet kissanpennut ovat syömässä - emo alka ajutella niille ja se saa aikaa suloisen näyn

Pikkuinen ankanpoikanen on saanut kukan päähän - suloinen video sen torkuista on hurmannut miljoonia

Nainen on ajelulla koiransa kanssa - kun radiosta alkaa soida kappale, koira reagoi huvittavalla tavalla

Koira on sokeutunut ja saa leikkauksella näkönsä takaisin - sen ja omistajien jälleennäkeminen on suloinen

Naisella on autossa paljon kauppaostoksia - saa kantamiseen apua yllättävältä  taholta

Eläinsuoja on keksinyt upean keinon jolla piristää siellä asustelevien eläinten elämää

Eläinlääkäri joutui hoitamaan pahasti palanutta koiraa - koiran reaktio on upea sen nähdessä miehen uudelleen

Koira saa istua autossa etupenkillä - hemmoteltu karvakorva vaatii vielä jotain erityistä isännältään

Tytöt ovat katsomassa aitauksessa olevaa isoa hevosta - kolmikko alkaa tehdä yllättäen jotain huvittavaa