torstai, 21 tammikuu 2021

Koira hylätään eläinsuojalle järkyttävästä syystä - onneksi sille löytyy rakastava perhe loppuelämäkseen

Vaikka maailmassa on paljon eläinsuojia, jotka tekevät tärkeää työtä, olemme kuitenkin varmoja siitä, ettei yksikään koira halua vapaaehtoisesti päätyä sellaiseen. Eläinsuojien henkilökunta tekee varmasti kaikkensa  varmistaakseen eläinten hyvinvoinnin  rajallisilla resursseillaan, mutta eläimet ovat silti niissä hylättyjä.

Rocco-nimisen koiran kohdalla tapahtui juuri näin, kun se päätyi Dallas Animal Services-eläinsuojalle Teksasissa. Koira rakasti perhettään täydestä sydämestä, mutta silti perhe päätti jättää uskollisen koiransa eläinsuojalle erikoisen syyn johdosta: perheeseen oli tulossa perheenlisäystä, kertoo The Dodo.

Koira ei lainkaan käsittänyt minne sen rakastama perhe oli hävinnyt ja se oli todella masentunut tilanteesta. Eräs eläinsuojalla vieraillut henkilö päätti kuvata tätä surullista ja pelokasta koiraa ja julkaisi videon Facebookissa, toivoen löytävänsä masentuneelle koiralle uuden perheen.

Masentuneesta ja pelokkaasta koirasta kuvattu video lähti leviämään vauhdilla sosiaalisessa mediassa ja Preethi Pillaipakkam oli yksi joka näki sen. Hän ei epäröinyt hetkeäkään, vaan otti yhteyttä eläinsuojalle.

Preethi ei ensinnäkään voinut käsittää, kuinka joku voi hylätä perheenjäsenen pelkästään sillä perusteella, että perheeseen on syntymässä lapsi.

Sitten kun Preethi näki Roccon ensimmäisen kerran, hän tajusi ettei koiraa oltu kohdeltu erityisen hyvin ensimmäisessä paikassa - koiraparka oli aliravittu ja sillä oli suuria vaikeuksia luottaa ihmisiin. Hän tiesi joutuvansa tekemään töitä sen eteen, että saisi Roccon taas luottamaan itseensä ja ihmisiin.

Uudessa kodissa Rocco tuntui aluksi olevan kuin hukassa. Koira kyllä söi ja joi ja käveli ympäriinsä, mutta ei oikein ymmärtänyt missä oli.

Onneksi ei kuitenkaan mennyt kauaa, kun Preethi ja hänen toinen koiransa kuitenkin saivat Roccon avautumaan ja luottamaan heihin ja se alkoi näyttää heille suloisen luonteensa.

Alla olevalta videolta pääset näkemään Roccon käyttäytyvän niin kuin koiran kuuluu - onnellinen, utelias ja mahtava! Koiralla kestää varmasti aikansa, ennen kuin se oppii luottamaan myös muihin ihmisiin, mutta se on jo hyvässä alussa!

Koiravanhus hylätään eläinsuojalle - perhe ottaa nuoremman koiran hylkäämänsä 15- vuotiaan vanhuksen tilalle

Kapteenilla on ollut erityinen ystävä 15 vuotta - huomatessaan ystävänsä loukkaantuneen, pelastaa sen hengen

Mies tekee upean minikodin, joka on hurmannut miljoonia - remontoi vanhan parakin kauniiksi kodiksi

Eläinsuojalla oleva koira halaa toimittajaa niin kauan, että tämä ei voi olla adoptoimatta sitä

Koronarajoituksia tiukennetaan, poikkeusolot voimaan - jokaisen ihmisen omaa panosta tarvitaan myös

Korkeasaaren karhut ovat heränneet - ensimmäisen päivän tekemisiin kuului lumessa leikkiminen ja paini

Pelastetulla elefantilla on huvittava tapa - se rikkoo vesiputken saadakseen henkilökohtaisen suihkun

Yksin pihassa oleva koira on tylsistynyt - koira on keksinyt nerokkaan keinon huvittaa itseään

Valokuvaaja löytää ainutlaatuisen pingviinin - saa otettua uskomattoman upeita kuvia keltaisesta pingviinistä

Koira löytää kadulta orvon kissanpennun - suloinen koira haluaisi adoptoida kissanpennun omakseen

Karhunpentu on tullut kurkistelemaan ikkunan taakse - emo nuhtelee kuritonta pentuaan

Vanhoista konteista luodaan ekologisia minikoteja - niiden muodonmuutos on ihastuttanut ympäri maailman