maanantai, 11 tammikuu 2021

Isä nukkuu alakerrassa sohvalla koiravanhuksen kanssa pitääkseen tälle seuraa

Yhdeksän vuotta sitten Catherine Morrisin perhe adoptoi englanninspringerspanielin nimeltä Spike. Alunperin heidän ajatuksensa oli, että koira asuisi ainoastaan alakerrassa, mutta koiralla oli eri ajatus asiasta!

Catherine kertoi The Dodo- sivustolle:"Ensimmäisenä yönä kun hän oli tullut kotiin, suljimme rapuista portin yläkertaan ja menimme nukkumaan. Spike ulvoi muutaman minuutin ajan portin takana, ennen kuin hyppäsi pimeässä portin yli ja käveli vanhempien makuuhuoneeseen ja suoraan sänkyyn!"

Siitä päivästä alkaen se oli paikka jossa Spike nukkui yönsä. Päivisin koira oli täynnä energiaa ja leikki sydämensä kyllyydestä. Kun sitten oli aika mennä nukkumaan, koira ryntäsi aina ensimmäisten joukossa yläkertaan halaillakseen perheensä kanssa.

Nyt Spike on jo paljon vanhempi, 14- vuotias. Sillä on ollut jo kaksi halvausta ja perhe pelkää koko ajan menettävänsä sen. Kuten nukkumapaikan valinnan suhteen, koiravanhuksella näyttää kuitenkin olevan oma suunnitelmansa.

Toisen kohtauksensa jälkeen Spike ei pystynyt useampaan päivään seisomaan. Catherine ja hänen vanhempansa kanstoivat koiraa ympäri taloa ollaksene sen kanssa. Koiravanhus oli silti päättänyt parantua ja alkaa kävellä jälleen!

Vaikka Spike alkoi sinnikkäästi kävellä jälleen, ongelmana oli se, ettei koira ollut riittävän vahva kulkeakseen ylös ja alas rappusia. Perhe puolestaan tiesi, ettei mikään pystyisi estämään koiraa yrittämästä yläkertaan heidän luokseen nukkumaan. Joten he keksivät ratkaisun ongelmaan!

Catherine Morris

Joka yö, Spiken omistajat nukkuvat vuorollaan koiravanhuksen vieressä alakerran vuodesohvalla. Erityisesti Catherinen isä tekee kaikkensa nelijalkaisen ystävän eteen, jotta tämä tuntisi olonsa mukavaksi. Tämä kaksikko keskustelee jatkuvasti keskenään ja ovat lähes erottamattomia.

On päivänselvää että koko perhe rakastaa täydestä sydämestään Spikea - ja päin vastoin! Perhe tekee kaikkensa varmistaakseen, että koiravanhuksen viimeiset vuodet ovat niin hyviä kuin mahdollista!

Koiravanhus hylätään eläinsuojalle - perhe ottaa nuoremman koiran hylkäämänsä 15- vuotiaan vanhuksen tilalle

Kapteenilla on ollut erityinen ystävä 15 vuotta - huomatessaan ystävänsä loukkaantuneen, pelastaa sen hengen

Mies tekee upean minikodin, joka on hurmannut miljoonia - remontoi vanhan parakin kauniiksi kodiksi

Eläinsuojalla oleva koira halaa toimittajaa niin kauan, että tämä ei voi olla adoptoimatta sitä

Koronarajoituksia tiukennetaan, poikkeusolot voimaan - jokaisen ihmisen omaa panosta tarvitaan myös

Korkeasaaren karhut ovat heränneet - ensimmäisen päivän tekemisiin kuului lumessa leikkiminen ja paini

Pelastetulla elefantilla on huvittava tapa - se rikkoo vesiputken saadakseen henkilökohtaisen suihkun

Yksin pihassa oleva koira on tylsistynyt - koira on keksinyt nerokkaan keinon huvittaa itseään

Valokuvaaja löytää ainutlaatuisen pingviinin - saa otettua uskomattoman upeita kuvia keltaisesta pingviinistä

Koira löytää kadulta orvon kissanpennun - suloinen koira haluaisi adoptoida kissanpennun omakseen

Karhunpentu on tullut kurkistelemaan ikkunan taakse - emo nuhtelee kuritonta pentuaan

Vanhoista konteista luodaan ekologisia minikoteja - niiden muodonmuutos on ihastuttanut ympäri maailman