tiistai, 13 lokakuu 2020

Isä ei halunnut koiraa - nyt "vastentahtoisella" isällä ja koiralla on kuitenkin mitä suloisin iltarutiini

Alice Garrido Gallardon isä oli sanonut hyvin selvästi tyttärelleen, että hän ei halunnut itselleen enää koiraa. Kun katsoo oheisen videon, tätä on kuitenkin vaikea uskoa.

Alicen isällä ja tämän koiralla, Jean Graylla, on ehdottomasti yksi suloisimmista iltarutiineista mitä olemme nähneet.

Jean Gray asui kadulla, kunnes eräs Alicen hyvä ystävä pelasti sen, kertoo The Dodo.

Alice ehdotti isälleen, että tämän tulisi adoptoida koira, mutta tämä ei ollut samaa mieltä.

Heidän vanha koiransa oli juuri kuollut ja isä ei halunnut uutta koiraa, sillä hänen mielestään perheen edesmennyttä koiraa ei voinut kukaan korvata.

Tästä huolimatta Alice päätti olla antamatta periksi ja hän järjesti tapaamisen, jossa hänen isänsä ja Jean Gray tapaisivat toisensa.

Arvaatko mitä tapahtui silloin? Isä rakastui välittömästi Jean Grayhin!

Ajan kuluessa tämä keskinäinen rakkaus vain kasvoi kasvamistaan ja isällä on todella suloinen tapa osoittaa se. Joka ilta isä peittelee Jean Grayn nukkumaan, asettaa tyynyn tämän pään alle ja laittaa lelun vielä sen viereen!

Katso itse tämä sydäntälämmittävä video ohesta ja muista jakaa se myös ystäviesi kanssa, jos se sai sinut hymyilemään!

Valokuvaaja saa tallennettua äärimmäisen harvinaisen ja upean näyn - kuvat ovat levinneet vauhdilla

Mikä symboli ei kuulu joukkoon - kokeile löydätkö kuvista poikkeavan symbolin alle 15 sekunnissa

Naapurustosta katoaa kenkiä - mysteeri ratkeaa kun "kleptomaanin" kätköistä löytyy lähes sata paria kenkiä

Villinä elävä oranki näkee miehen joessa - eläimen toiminta on hämmästyttänyt ihmisiä ympäri maailman

Video siitä, kuinka koiranomistaja pakottaa koiransa juoksemaan auton vierellä, on järkyttänyt miljoonia

Koiranpentu on eksynyt omistajasta ja keksii nokkelan ratkaisun - menee pyytämään apua yllättävästä paikasta

Suuri hevonen on levoton ja pikkutyttö haluaa rauhoitella sitä - ison hevosen reaktio on sulattanut sydämiä

Koira vie joka päivä parhaalle ystävälleen lahjan - video suloisista ystävyksistä on levinnyt vauhdilla

Mies huomaa yllättäen kaivossa jotain outoa - toimii nopeasti tajutessaan mitä on tapahtunut

Vammautunut ankka pääsee kävelemään ensimmäistä kertaa - kiitos sen uuden jalkaproteesin

Koirat ovat innoissaan omistajan tullessa kotiin - reaktio on huvittava tämän kysyessä revityistä housuista

Mies näkee koiran lukittuna polttavan kuumaan autoon - ei epäröi hetkeäkään, vaan lyö ikkunan hajalle