tiistai, 13 huhtikuu 2021

Hylätty koiranpentu riemastuu nähdessään pelastajan - aavistaa elämänsä muuttuvan

Monissa maissa katueläinten lukumäärät kasvavat joka vuosi. Lukemattomia kissoja ja koiria hylätään tai syntyy kadulle. Tämänhetkinen maailmanlaajuinen kriisitilanne on valitettavasti pahentanut ongelmaa, kun monien ihmisten taloudellinen tilanne on huonontunut merkittävästi. Sen sijaan, että eläin vietäisiin eläinsuojaan, se saatetaan julmasti hylätä.

Onneksi maailmassa kuitenkin on erilaisia järjestöjä ja ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään kaikkensa pelastaakseen ja pitääkseen huolta tällaisista eläimistä. Kaikkia ei ole mahdollista kuitenkaan pelastaa, sillä heidänkin resurssinsa ovat rajalliset.

Dog Rescue Shelter- organisaatio Serbian Mladenovacissa  on yksi edellämainituista ja se on tarjonnut suojaa sadoille hylätyille ja kärsiville eläimille.

Eläinsuojan jakoi videon koiranpennusta, joka löytyi hylättynä tienvarresta. Hylätty pentu oli vaarassa jäädä auton alle ihan koska tahansa. Onneksi eräs ohikulkija oli huomannut pennun ja ilmoittanut siitä eläinsuojalle.

Sillä hetkellä kun pieni pentu näkee ihmisen lähestyvän sitä, sen silmät kirkastuvat toivosta. Pieni eläin on hieman arka, mutta silti selvästi onnellinen siitä, että joku on tullut katsomaan sitä, aivan kuin se olisi tiennyt jonkun tulleen pelastamaan sitä.

Sitten kamera kuvaa toista koiraa, joka on elottomanan tien vieressä. Näyttää siltä, että kaksi koiranpentua, sisar ja veli, oli hylätty tienposkeen entisen omistajan toimesta ja toinen niistä oli jo jäänyt auton alle.

Pelastaja sai viimein houkuteltua pienen koiran luokseen, nappasi kiinni, otti sen mukaansa ja antoi sille nimeksi Nina. Eläinsuojalla pennun todettiin olevan noin 7 kuukauden ikäinen ja kaikeksi onneksi Ninalle löytyi heti uusi rakastava koti!

On sydäntäsärkevää nähdä miten jotkut ihmiset voivat kohdella viattomia luontokappaleita. Nämäkin eläimet luottivat siihen, että ihmiset pitäisivät niistä huolta, mutta ne joutuivat julmasti hylätyksi.

Onneksi, kiitos Dog Rescue Shelter- organisaation, pikkuinen Nina kuitenkin pelastui ja sai itselleen rakastavan kodin loppuelämäkseen!

Pupulle annetaan lelu jonka sisällä on herkkuja - pitkäkorvalla on selkeä suunnitelma, kuinka saada ne esiin

Rajavartijat yllättyvät nähdessään rajanylittäjän - tätä ei päästetty yli puuttuvien dokumenttien takia

Kanootilla meloneet naiset joutuvat hirvittävään tilanteeseen ryhävalaan noustessa suu auki heidän altaan

Hylkeellä on 31-vuotispäivä ja sille on varattu yllätys - eläimen suloinen reaktio on ihastuttanut miljoonia

Pienet kissanpennut ovat syömässä - emo alka ajutella niille ja se saa aikaa suloisen näyn

Pikkuinen ankanpoikanen on saanut kukan päähän - suloinen video sen torkuista on hurmannut miljoonia

Nainen on ajelulla koiransa kanssa - kun radiosta alkaa soida kappale, koira reagoi huvittavalla tavalla

Koira on sokeutunut ja saa leikkauksella näkönsä takaisin - sen ja omistajien jälleennäkeminen on suloinen

Naisella on autossa paljon kauppaostoksia - saa kantamiseen apua yllättävältä  taholta

Eläinsuoja on keksinyt upean keinon jolla piristää siellä asustelevien eläinten elämää

Eläinlääkäri joutui hoitamaan pahasti palanutta koiraa - koiran reaktio on upea sen nähdessä miehen uudelleen

Koira saa istua autossa etupenkillä - hemmoteltu karvakorva vaatii vielä jotain erityistä isännältään