sunnuntai, 4 huhtikuu 2021

Äiti huomaa poikansa vatsassa merkkejä - järkyttyy ymmärtäessään mitä päiväkodin hoitajat ovat tehneet

Y ksinhuoltajaäiti,  Heather Chisum, työskentelee kovasti taatakseen parhaan mahdollisen hoidon kahdelle lapselleen. Kun hän eräänä päivänä haki lapsensa päivähoidosta, hän huomasi että toisen lapsen vatsaan oli kirjoitettu viesti.

Heatherilla on kaksi lasta, Fin ja Milo, jotka molemmat ovat samassa päivähoitopaikassa. Hoitopaikan henkilökunnalla on tapana laittaa päivittäisi "raportteja" lasten lounasrasioihin. Näissä raporteissa kerrotaan esimerkiksi millaisella tuulella lapsi on ollut, onko jotain erityistä tapahtunut ja koska he ovat viimeksi vaihtaneet pienen lapsen vaipat.

Toisinaan Heather unohtaa lukea nämä raportit, sillä hän on hyvin kiireinen työnsä ja kahden pienen lapsen kanssa. Erään kerran kun Heather ei ollut lukenut, päivähoidossa tehtiin jotain, mikä sai äidin ja tuhannet muut ihmiset kauhistumaan: hoitohenkilökunta kirjoitti viestin Milon vatsaan.

Äiti kertoi Facebookissa tapahtuneesta seuraavaa:

- Epäilen heidän kirjoittaneen eiliseen raporttiviestiin sen, että he tarvitsevat vaippoja, mutta minä en huomannut sitä. Huomioittehan, että näen joka päivä eri hoitajan hakiessani poikia. Jos en ole huomannut jotain viestiä, yksinkertainen huomautus "Hei Heather, et varmaan huomannut viestiä, mutta vaipat ovat loppu" olisi riittänyt joltain hoitajista.

- Mutta sen sijaan, vaihtaessani hänen vaippaansa iltapäivällä NÄEN TÄMÄN VIESTIN KIRJOITETTUNA HÄNEN VATSAANSA MUSTALLA TUSSILLA. Ihan koko viesti ei edes näy kuvassa... Siinä sanotaan: 'Äiti, minun vaippani ovat loppu, luethan jatkossa raporttini.' 

Hän teki parhaansa poistaaksen tussin, mutta ei useista yrityksistä huolimatta saanut kaikkea pois. Seuraavalle päivälle suunniteltu rantaretki oli peruttava tekstin takia. Tämä ei ollut edes ensimmäinen kerta, vaan samalla tavalla oli tehty jo muutama kuukausi aiemmin.

Useat tuhannet lukijat reagoivat Heatherin julkaisuun. Monet heistä kannustivat Heatheria tekemään valituksen päivähoitopaikkaan ja Heather noudatti kehotuksia viimein. Lopputuloksena oli, että teosta vastuussa ollut hoitaja erotettiin, kertoi News-Press- sivusto. 

Ymmärrämme hyvin Heatherin suuttumuksen, sillä tällainen ei ole hyväksyttävää!

Pupulle annetaan lelu jonka sisällä on herkkuja - pitkäkorvalla on selkeä suunnitelma, kuinka saada ne esiin

Kanootilla meloneet naiset joutuvat hirvittävään tilanteeseen ryhävalaan noustessa suu auki heidän altaan

Hylkeellä on 31-vuotispäivä ja sille on varattu yllätys - eläimen suloinen reaktio on ihastuttanut miljoonia

Pienet kissanpennut ovat syömässä - emo alka ajutella niille ja se saa aikaa suloisen näyn

Pikkuinen ankanpoikanen on saanut kukan päähän - suloinen video sen torkuista on hurmannut miljoonia

Nainen on ajelulla koiransa kanssa - kun radiosta alkaa soida kappale, koira reagoi huvittavalla tavalla

Koira on sokeutunut ja saa leikkauksella näkönsä takaisin - sen ja omistajien jälleennäkeminen on suloinen

Naisella on autossa paljon kauppaostoksia - saa kantamiseen apua yllättävältä  taholta

Eläinsuoja on keksinyt upean keinon jolla piristää siellä asustelevien eläinten elämää

Eläinlääkäri joutui hoitamaan pahasti palanutta koiraa - koiran reaktio on upea sen nähdessä miehen uudelleen

Koira saa istua autossa etupenkillä - hemmoteltu karvakorva vaatii vielä jotain erityistä isännältään

Tytöt ovat katsomassa aitauksessa olevaa isoa hevosta - kolmikko alkaa tehdä yllättäen jotain huvittavaa