keskiviikko, 10 heinäkuu 2019

Vihkiminen keskeytyy sulhasen rynnätessä ulos kirkosta - sitten vieraat huomaavat erikoisen yksityiskohdan

Vieraat saavat järkyttyä sulhasen jättäessä morsiamen alttarille. Pian koko joukko kuitenkin alkaa nauraa, nähdessään minne sulhanen rientää.

Stuart Kettel ja hänen veljensä Robert kasvoivat leikkien ja pelleillen keskenään. Stuartin leikkisä persoonallisuus olikin juuri se asia, joka sai Vickyn rakastumaan häneen alkujaan, kertoo Mirror.

Stuartin ja Vickyn mennessä kihloihin, kaikki Stuartin tuntevat olivat varmoja siitä, että sulhanen keksisi jotain huvittavaa häihin.

Kaikki jotka tunsivat Stuartin (myös morsian) arvasivat, että tämä tulisi tekemään jonkun jekun, mutta kukaan heistä ei olisi osannut kuvitella mitä tämä tulisi tekemään!

Hääpäivänä, kun vieraat olivat paikoillaan ja seremonia oli käynnissä, tuli hetki jolloin pappi kysyi vihkisormuksia. Tässä kohtaa veljekset katsovat toisiaan kauhistuneen näköisinä - Stuart oli unohtanut sormukset kotiin!

Pappi oli selkeästi mukana juonessa, sillä hän säesti alttarilta, että vihkimistä ei voitu jatkaa ilman sormuksia. Silloin Stuart yhtäkkiä ryntää pois alttarilta ja ulos kirkosta häävieraiden ja morsiamen jäädessä tuijottamaan hänen peräänsä tyrmistyneinä.

Morsian oli juuri jätetty yksin alttarille!

Mutta samassa, kun Stuart pääsee ovesta ulos, tapahtuu jotain, joka saa morsiamen ja hääväen, sekä meidät purskahtamaan nauruun. Emme halua paljastaa liikaa, vaan kehoitamme katsomaan tämän hauskan videon itse!

Katso video ohesta ja muista jakaa se myös ystävillesi Facebookissa!

Koira on yksinään pihassa ja sillä on tylsää - keksii nerokkaan keinon saada leikkikavereita

Tuntematon vierailee naisen veljen haudalla  - 70 vuotta myöhemmin sisar saa tietää totuuden

Pelastetut karitsat eivät suostu syömään ikävöidessään emoaan - katso, kun ne kuulevat tutun äänen

Perheen kissa on keksinyt takuuvarman herätyskeinon - perheen ei tarvitse enää käyttää herätyskelloa

Tytön ja kissan aamurutiini ihastuttaa ympäri maailman - katso mitä tämä suloinen kaksikko tekee aamuisin

Isompi koira näkee painajaisia nukkuessaan - silloin pieni koiranpentu tekee jotain todella suloista

Maaorava on nukkumassa sängyssä - katso mitä tapahtuu kun se herää uniltaan

Jos juot sitruunavettä lasillisen aamuisin, näin tulee tapahtumaan elimistössäsi

Neljä pikkutyttöä lahjoittaa viikkorahansa pelastaakseen vakavasti kaltoinkohdellun ja kärsineen koiran

Koiran omistaja joutui jättämään koiransa kuukausiksi hoitolaan - viimein he tapaavat toisensa uudelleen

"Vaarallinen" koira oli hylätty ja asukkaat pelkäsivät sitä -  katso mitä tapahtuu kun pelastajat lähestyvät

Koira menettää pentunsa tulipalossa ja masentuu - katso mitä tapahtuu, kun koira tapaa orvoksi jääneet pennut