keskiviikko, 12 syyskuu 2018

Eläkkeelle jääneen opettajan kirje on saanut ylistystä - oletko samaa mieltä hänen kanssaan?

Jokaisella on varmasti omat mielipiteensä koskien lastenkasvatusta, koulutusta ja itse koulujärjestelmää.

Harva voi kuitenkaan kertoa omaa kantaansa niin vakuuttavasti, kuin tämä eläkkeelle jäänyt opettaja. Hän kirjoitti kirjeen erääseen sanomalehteen jakaakseen mielipiteensä ja hänen kirjoituksensa levisi vauhdilla sosiaalisissa medioissa.

Lue itse kyseinen kirje ja kerro mitä ajatuksia se sinussa herätti.

Opettaja kirjoittaa tällä tavalla:

"Eläkkeelle jääneenä opettajana olen kyllästynyt ihmisiin, jotka eivät tiedä mitään julkisista kouluista, eivätkä ole pikiin aikoihin olleet luokkahuoneessa, mutta jotka päättävät kuinka korjata koulutusjärjestelmäämme.

Opettajat eivät ole ongelma! Vanhemmat ovat ongelma! He eivät opeta lapsilleen tapoja, kunnioitusta tai edes perustietoa siitä, millä tavalla toisten ihmisten kanssa tullaan toimeen. Lapset tulevat kouluun kengissä jotka maksavat enemmän kuin opettajan koko vaateparsi, mutta silti heilllä ei ole kyniä eikä paperia. Kuka ne hankkii? Opettajat usein hankkivat ne omilla rahoilaan.

Kun katsotte kouluja, jotka ovat "epäonnistuneet", katsokaa oppilaita ja vanhempia. Tulevatko vanhemmat vanhempainiltoihin? Keskustelevatko he opettajien kanssa säännöllisesti? Varmistavatko he, että heidän lapsensa ovat valmistautuneet kouluun hankkimalla kaikki tarvittavat välineet? Varmistavatko he, että lapset tekevät kotitehtävänsä?

Onko heillä toimivia puhelinnumeroita? Tekevätkö oppilaat muistiinpanoja tunneilla? Tekevätkö he kotiläksyt? Kuuntelevatko oppilaat tunneilla, vai ovatko he jatkuvasti häiriöksi koko luokalle?

Kun katsotte näitä asioita, huomaatte etteivät koulut ole epäonnistuneen, vaan vanhemmat. Opettajat eivät voi tehdä sekä omaa työtään ETTÄ vanhempien työtä.

Mikään ei tule muuttumaan ennen kuin vanhemmat astuvat esiin ja alkavat tehdä työnsä!"

Oletko samaa mieltä opettajan kanssa? Jaa tämä myös ystävillesi, jos opettaja on mielestäsi oikeassa!

Omistaja viheltää koiralle pellolta  ja siitä seuraa hulvattoman hauska näky koiran sukeltaessa heinikkoon

Leijona ei ole menettänyt vaistojaan - nappaa varomattoman saaliin aitauksessaan

Koiralla ja papukaijalla on erityinen aamurituaali - katso mitä nämä ystävykset tekevät

Koiralla on hieman vatsavaivoja ja sen on pakko vapauttaa kaasua - video on katsottu jo 5  miljoonaa kertaa

17-vuotias poika tekee täydellisen pienoismallin WTC-kaksoistorneista vanhempiensa autotallissa

Perhe haluaa sinun näkevän tämän videon: Videolla kännykkää ajaessaan räpläävä kuljettaja tappaa 3 lasta

Koira ei halua lähteä eläinlääkäriin - sen nerokas niksi on saanut jo miljoonat nauramaan

Palomiehet kutsutaan hätiin, kun koira haluaa katsella maisemia hieman ylempää

Marian megavatsa kiehtoi tuhansia ihmisiä - nyt pienokaiset ovat syntyneet

Kaikki hyljeksivät poikaa jolla on Down syndrooma - silloin yksi tyttö järjestää hänelle upean yllätyksen

Majesteettinen ori huomaa erikoisia naapureita viereisellä laitumella - pistää pystyyn shown

Sydäntäsärkevä pelastusoperaatio: He pelastavat kuusi koiraa hukkumiskuolemalta