maanantai, 29 kesäkuu 2020

Toby kissaa ei halunnut kukaan koska sillä oli "rumat kasvot" - sitten eräs nainen muuttaa sen elämän

Useat ihmiset rakastavat kissoja, sillä ne ovat kauniita ja älykkäitä eläimiä, jotka tarjoavat omistajilleen iloa joka päivä. Mutta aivan kuten ihmisilläkin, myös niillä on sairauksia, jotka toisinaan vaikuttavat jopa niiden ulkonäköön - kuten Tobyn tapauksessa.

6- vuotias Toby kissa näyttää huomattavasti ikäänsä vanhemmalta. Syy tähän on se, että kissalla on harvinaninen Ehlers-Danlos Syndrooma (EDS),  joka tekee sen turkista hyvin hauraan, jolloin kissan kasvot näyttävät "roikkuvan", kertoo LoveMeow.

Elimistö ei EDS:ssä tuota tarpeeksi kollageenia, joten kissan turkki ei toimi kunnolla ja on paljon hauraampi haavoille.

Tobyn erikoinen ulkonäkö aiheutti sen, että kukaan ei halunnut sitä. Kunne Georgina Price näki kissan ja rakastui siihen päätä pahkaa. Georgina suostutteli miehensä ja he adoptoivat Tobyn heidän kissansa Quintonin kaveriksi.

– Kun adoptoimme hänet, hän painoi 5,7 kiloa, vaikka olikin todella pieni. Paino johtui Tobyn turkista. Toby on todella onnellinen ja iloinen kissa, jota me rakastamme äärettömän paljon, kertoi Georgina Love Meow- sivustolle.

Heti ensimmäisestä päivästä lähtien Toby tunsi olevansa kotonaan.

– Quinton on aivan kuin Tobyn isoveli ja huolehtii tästä koko ajan, Georgina kertoi. – He odottavat ikkunan takana kun tulemme kotiin ja juoksevat välittömästi ovelle nähdessään meidät. He ovat todella leikkisiä ja iloisia.

Parinskunta joutuu pitämään silmällä Tobyä, sillä kissa on kuitenkin sairas ja vaatii jatkuvaa hoitoa.

– Yritämme ehkäistä vahinkoja leikkaamalla hänen kyntensä ja pitämällä talon siistinä. Me olemme todella onnellisia siitä, että hänen tilansa vaikuttaa olevan suhteellisen harmiton, kertoo Georgina.

Todella hienoa, että surusilmäinen Toby on löytänyt itselleen oman paikkansa maailmassa.

Toby on todella suloinen! On upeaa, että se on löytänyt itselleen rakastavan perheen loppuelämäkseen.

Motoristi huomaa joessa jotain outoa - toimii nopeasti tajutessaan sen olevan koiranpentu

Hevonen juoksee pellon poikki vauhdikkaasti - sillä on lahja toipilaana olevalle tytölleen

Koira pelkää astua viivan yli olohuoneeseen - sen luova ratkaisu on naurattanut ihmisiä ympäri maailman

Omistajat yllättyvät huomatessaan adoptoidun koiran odottavan - toinen yllätys tulee pentujen syntyessä

Siilinpoikaset menettävät emonsa onnettomuudessa - orvot siilit saavat avun yllättävältä taholta

Koira on masentunut menetettyään sisarensa - omistaja päättää piristää koiraa erityisellä lahjalla

Parhaat ystävykset nauttivat auringonpaisteesta - epätavallinen pari on ihastuttanut ihmisiä ympäri maailman

Nainen saa ainutlaatuisen tervetulotoivotuksen kotiutuessaan - lemmikin tervehdys on ihastuttanut miljoonia

Pieni sarvikuono puolustaa emoaan ihmisiä vastaan - pikkuisen hurja hyökkäys on sulattanut miljoonat sydämet

Poika joutui kiusatuksi ulkonäkönsä johdosta - löytää äitinsä avulla itselleen yhtä ainutlaatuisen ystävän

Upea video kuvaa raskauden etenemisen - neljän huikean minuutin aikana saamme nähdä todellisen ihmeen

Koira saapuu päivittäin rantaan erityisestä syystä - se tapaa erityisen ystävänsä