torstai, 15 lokakuu 2020

Tarkastaja huomaa ilman lippua matkustavan - hän saattelee tämän erikoisen salamatkustajan ulos vaunusta

Eräs kissa sai omakohtaisesti oppia, ettei junalla yksinkertaisesti saa matkustaa ilman asianmukaista lippua. Tarina on kirvottanut paljon huvittuneita reaktioita, mutta se piilottaa sisäänsä myös hieman surullisen näkökulman.

Tämä "huvittava" näky kuvattiin erään matkustajan toimesta luoteisessa Mongoliassa. Kissa, jonka nimi ei ole selvinnyt, on päättänyt tehdä pienen junamatkan.

Epäilyksenä on, että kissa kenties aiheutti häiriötä kanssamatkustajien keskuudessa, kenties naukumalla liian äänekkäästi hiljaisessa vaunussa tai varaamalla itselleen kaksi penkkiä, vaikka yksi olisi riittänyt - niin tai näin, se kuitenkin onnistui herättämään valvojan huomion.

Kukaan ei tiedä minne tämä karvakorva oli matkalla, mutta kun valvoja saapui tiedustelemaan siltä matkustusasiakirjoja, eli lippua, ei sillä ollut näyttää sellaista. Näin ollen valvojan oli ryhdyttävä asianmukaisiin toimiin ja poistettava pummilla matkustava kissa junasta.

Monet lukijat ovat kommentoineet, että kissa näyttäisi olevan jonkun lemmikki, sillä kulkukissa ei todennäköisesti antaisi koskea itseensä. Kissa myös näyttää hoidetulta ja hyvinvoivalta. Totuutta tästä ei kuitenkaan tiedä muut kuin kissa ja sen mahdolliset omistajat.

Oheinen video pummilla matkustavasta kissasta, jonka tarkastaja saatta pois junasta, on onnistunut naurattamaan ihmisiä. Toivomme silti, että joku ystävällinen ihminen adoptoi sen, tai että se pääsi jälleen perheensä luokse tämän seikkailun jäljiltä!

Pariskunta oli koiranpennun kanssa kävelyllä - kesken kävelyyn koira saa yllättävän ystävän

Nainen sitoo koiran auton takapuskuriin ja raahaa sitä useita katuja pitkin

Kulkukissa johdattaa nuoren miehen kahden pentunsa luokse, jotta tämä voisi huolehtia heistä

Koira hylätään useita kertoja koska se on kuuro - sitten se oppii viittomia ja saa viimein pysyvän kodin

Pikkuinen poika saa pienen ankan lemmikikseen - näiden kahden suloinen ystävyys on kestänyt jo vuosia

Odottava koira saa itselleen pienen talon suojaksi - henkilökunta löytää talosta kuitenkin yllätysvieraita

Kalastaja saa tallennettua uskomattoman tilanteen videolle, kun ilves tekee huikean hypyn joen yli

Sarvikuonopienokainen näkee lunta ensimmäistä kertaa - sen reaktio on ihastuttanut ympäri maailman

Ahne pähkinähiiri jää jumiin ruokintatelineeseen herkuteltuaan niin paljon pähkinöillä, ettei mahdu ulos

Herkulllinen resepti syötäviin "lumipalloihin" - hauska joulunajan ohje leviää vauhdilla ympäri maailman

Kolme miestä esiintyy joulukonsertissa - kun irlantilaiset miehet alkavat laulaa, saamme kylmänväreitä

Koululle hylätään koiranpentu laatikossa - pennun mukana on koskettava viesti