Poikaa kiusattiin pahasti vuosien ajan – sitten hän päätti osallistua Hollannin Talent- kilpailuun

Kiusaaminen, vihapuheet ja väkivalta ulkonäön takia on todella väärin ja sellaisen kohteeksi joutuneen voi olla vaikea selvitä päivästä toiseen. Tällä tavalla valitettavasti voi tapahtua kenelle tahansa, mutta se ei ole koskaan normaalia, eikä sitä pitäisi hyväksyä. 10- vuotias Daniel Stosic Deurnesta tietää sellaisesta kaiken.

Häntä on auina kiusattu. Häntä on haukuttu homoksi tai hänen hiuksistaan on sanottu jotain ilkeää. Hän on ollut ahdistunut siitä jo pitkään. Onneksi tilanne on nykyisin hieman parempi, sillä hän ei enää näe kiusaajiaan niin usein.

Hänellä lisäksi on aina ollut jokin, jonka puoleen kääntyä ollessaan ahdistunut, hänen suurin intohimonsa: tanssi.

”Kun tanssin, olen onnellinen.”

Daniel ei halua olla uhri ja hän tuntee olonsa paljon itsevarmemmaksi tanssiessaan. Lopulta hän päätti testata itseään ja ilmoittautui Holland’s Got Talent- kilpailuun.

Daniel osoittautui todelliseksi lahjakkuudeksi. Taidokkaalla tanssillaan hän tuli kolmanneksi koko kilpailussa ja antoi näin ollen samalla mitalla takaisin kiusaajilleen!

Katso video hänen koskettavasta esityksestään ja jaa se myös ystävillesi Facebookissa!

2- vuotias tanskalainen poika sai kaikkien huomion – yleisö hämmästyy pojan valloittaessa tanssilattian

Ei ole mitään suloisempaa, kuin se kun lapsi ilmaisee itseään tanssin avulla. Tämän 2- vuotiaan pojan tapauksessa käy selväksi, että hän suorastaan rakastaa tanssimista!

Poika onnistui kiinnittämään kaikkien katseet itseensä Studie43 Gallan avajaisissa. Tanskalainen William Stokkenbroe on varmasti yksi suloisimmista tanssijoista, jota olemme hetkeen nähneet.

Paso doble on energinen ja eloisa paritanssi, jota pidetään Espanjan kansallistanssina. Siinä mies symboloi matadoria ja se on todella teatraalinen tanssi.

Ja Williamilla todella on tanssissaan draamaa!

Williamin vanhemmat Kristina ja Peter Stokkebroe ovat ammattilaistanssijoita ja heidän poikansa on selvästi perinyt heiltä lahjakkuutensa ja intohimonsa tanssiin.

Williamin hieno tulkinta on katsottu yli 33 miljoonaa kertaa!

Katso itse lahjakkaan Williamin tanssi oheiselta videolta ja jaa tämän tuleva tähti myös ystäviesi kanssa Facebookissa!

Yhdeksän poliisia asettuu muodostelmaan lavalle – sen jälkeen tapahtuu jotain todella mahtavaa

Monet ihmiset tykkäävät irrotella hyvän musiikin tahdissa ja nämä videon poliisit eivät ole poikkeus! Tänään meillä on teille hauska video ryhmästä poliiseja, jotka näyttävät kaikille miten hyvin he osaavat tanssia.

Ryhmä Uuden- Seelannin poliiseja haluaa näyttää kaikille taitonsa ja huumorintajunsa. Tämä video kuvattiin ”Hip Hop Unite New Zealand National Champs”- tapahtumassa. Tällä Hip Hop Cops- ryhmällä todella on rytmi veressä. Ryhmän esitys alkaa kahden poliisin tullessa lavalle hakemaan löytynyttä lompakkoa kuuluttajalta, mutta se pian jatkuu hienoilla liikkeillä, kun koko ryhmä alkaa tositoimiin.

Kun yleisö hoksaa mistä on kysymys, he ovat täysin rinnoin mukana ja kannustavat poliiseja heidän hienossa esityksessään – sitä on todella mahtava katsella!

Katso itse poliisien mahtava esitys ja jos pidit siitä, jaa se myös ystävillesi Facebookissa!

Maanviljelijä kuvasi itseään ollessaan yksin tallissa – nyt yli 9 miljoonaa ihmistä rakastaa häntä

Tanssiminen voi saada päiväsi paremmaksi ja monissa terapiamuodoissa käytetäänkin tanssimista yhtenä hoitokeinona. Lisäksi jotkut kappaleet vain ovat liian hyviä, jotta niitä voisi jättää tanssimatta.

Tämän videon maanviljelijä on varmasti samaa mieltä. Jayllä oli ollut pahoja selkäkipuja onnettomuuden jäljiltä ja hän joutui käymään monissa leikkauksissa. Hän kuitenkin kertoo, ettei tarvinnut kipulääkkeitä silloin, kun hän tanssi, meditoi ja joogasi.

Video on kuvattu ”Let’s Move Challenge” tapahtumaa varten ja Jay valitsi Sian hitin ”Cheap Thrills” tanssiaan varten.

Katso tämä taitava tanssinumero oheiselta videolta ja jaa se myös ystäviesi kanssa, jos tämä tanssi eläimille sai myös sinut hymyilemään!

Parin tullessa tanssilattialle yleisö epäilee suoritusta – sekunti myöhemmin epäusko muuttuu hämmästykseksi

Monelle meistä tulee varmasti mieleen hyvin treenattu urheilija, kun mietitään kilpatanssijaa. Tällaisia urheilijoita usein näemme TV:ssä, kuten esimerkiksi ohjelmissa Let’s Dance tai Talent.

Tästä näkökulmasta John Lindo ei ole tyypillinen kilpatanssija ja yleisö vaikuttaa hieman skeptiseltä, ennen kuin pari on ehtinyt aloittaa esitystään. Mutta kun John ja hänen tanssiparinsa Stephanie Batista aloittavat esityksensä, he valloittavat kaikkien sydämet.

Video on swing-tanssin tanssikisoista vuodelta 2008. Kyseinen pari lopulta, ansaitusti, voittaa kisat ylivoimaisesti.

John ei välttämättä näytä perinteiseltä kilpatanssijalta, mutta hänen rytmitajustaan, musikaalisuudestaan sekä hänen ja tanssiparin välisestä kemiasta ei voi erehtyä.

Näistä mahtavista tanssiliikkeistä ja siitä ilosta, jolla ne esitetään, ei voi saada tarpeekseen! Lisäksi tämä muistuttaa meitä siitä, että ketään ei saa tuomita ulkonäön perusteella.

Me rakastimme tätä täydestä sydämestä ja katselimme koko videon leveä hymy kasvoilla! Jaa tämä ystävillesi jos sinusta tuntui samalta!

Matkustaja opettaa sadalle tuntemattomalle tämän tanssin – siitä syntyy todella upea video

Kieli voi olla todellinen este eri kulttuurien ja ihmisten välillä. Löytyy kuitenkin muutama kansainvälinen kieli, jonka jokainen ymmärtää; musiikin ja tanssin kieli. Videon tekijä Matt Bray päätti testata tätä.

Hän lähti kiertämään maailmaa ja kahden kuukauden ajan hän tapasi valtavan määrän ihmisiä. Tapaamilleen ihmisille hän opetti ennnen matkaa kehittelemänsä tanssin. Hän nauhoitti joka kerran tanssin ja teki näistä videonpätkistä todella hienon videon.

Oheisella videolla pääsee näkemään monia eri maita, ihmisiä ja kulttuureita. Katso tämä hieno video ja jaa se myös ystävillesi Facebookissa, levittääksesi tanssin kansainvälistä kieltä ja erilaisuuden hyväksymisen sanomaa!

Taapero näkee naisen tanssimassa kadulla – se mitä pikkuinen silloin tekee on sulattanut miljoonien sydämet

Tässä videossa näemme naisen tanssivan Galwayn kadulla, Irlannissa. Kun taapero näkee naisen esityksen, hän haluaa liittyä mukaan tanssiin. Ja millainen lahjakkuus hän onkaan!

Huomaa selvästi, että hän matkii naisen liikkeitä, mutta pikkuisen esitys on miltei parempi kuin alkuperäinen! Tämä lapsi on todella suloinen, kun hän nostelee jalkoja perinteisen tanssin koreografian mukaisesti!

Myös paikalla ollut yleisö piti hänen esityksestään, sillä esitys on kuvattu useaan videoon, jotka on sittemmin julkaistu Youtubessa ja Facebookissa ja leviävät siellä vauhdilla. Pikkuinen on jo nyt kuuluisa tanssija – toivottavasti hän jatkaa tanssiuraansa ja kuulemme hänestä vielä myöhemmin!

Katso oheinen video tästä upeasta tanssiesityksestä ja jaa se myös ystävillesi jos pidit siitä!

Olemme nähneet jo monia videoita erilaisista häistä – tämä on kuitenkin erilainen ja todella hauska

Monet tuntevat elokuvan Dirty Dancing, vuonna 1987 julkaistun musikaalin, joka kertoo tanssinopettajaansa rakastuvasta nuoresta naisesta. Nainen on perheensä kanssa lomailemassa ja hän pääsee oppimaan hienoja latinalaisia tansseja, kuten mamboa.

Monet rakastavat elokuvaa ja erityisesti sen hienoa musiikkia ja tanssikohtauksia. Yksi rakastetuimpia kappaleita on tietenkin ”The Time Of My Life”, jonka esittävät Bill Medley ja Jennifer Warners.

Kappale nousi aikanaan monien maiden soitetuimpien listalle, sekä voitti Grammy- palkinnon, Golden Globe- palkinnon ja Oscar- palkinnon.

Videolla nähtävä morsiuspari on myös elokuvan suuria faneja ja he halusivatkin osoittaa sen hyvin erityisellä tavalla. Yhdessä muutaman vieraan kanssa, he opettelivat tanssin alkuperäisen koreografian ja esittivät sen kaikkien vieraitten edessä ensimmäisenä häätanssinaan!

Tämä hauska video on katsottu jo yli 17 miljoonaa kertaa, eikä ihme! Katso se itse ja jaa myös ystävillesi Facebookissa!

Katsomo alkaa hurrata, kun poika nousee ylös kesken konsertin – hänen tanssiliikkeensä ovat mahtavat

Jotkut ihmiset tuntevat olonsa epämukavaksi erityisesti tanssiessa monista eri syistä johtuen. Kenties monella on ongelmia pysyä rytmissä tai he eivät halua ihmisten tuijottavan heitä. Jotkut taas tanssivat todella mielellään – mutta ainoastaan humalassa.

Tällä pojalla ei kuitenkaan ollut vaikeuksia nousta penkiltä ja alkaa tanssimaan tuhansien konserttia seuraamaan tulleiden ihmisten silmien edessä. Kun Rascal Flatts yhtye piti taukoa esityksessään, tämä poika nousi ylös ja aloitti tanssimisen kuin venytelläkseen jalkojaan.

Konserttia hallinnoiva teknikko käänsi äkkiä kameran, ja koko stadionin huomion poikaan kohdistaessaan tähän vielä kohdevalonkin. Tämä pikkupojan mahtava esitys saa koko stadionin – ja meidät – hurraamaan!

Jaa tämä video ystävillesi pelastaaksesi myös heidän päivänsä!

Pikkutyttö istuu istuimessa kuunnellen suosikki kappalettaan – katso hänen reaktionsa kertosäkeen alkaessa

Autossa istuminen on vähän samankaltaista kuin suihkussa seisominen. Moni kuvittelee, että kukaan ei kuule eikä näe häntä, mutta voi kuinka väärässä sitä joskus onkaan!

Auto ja suihku ovat monelle myös suosikkipaikkoja laulamiselle ja tanssiliikkeille – silloin antaa yksinkertaisesti tunteiden virrata vapaasti.

Juuri näin tapahtuu tässä videossa. Pikkuinen turvaistuimessa istuva tyttö, Maddie, ei voi pidätellä kuulleessaan suosikkikappaleensa soivan radiosta. Ei ole mikään ihme, että tämä video on levinnyt vauhdilla miljoonien suosikiksi!

Ethan istuu autossa sisarentyttärensä Maddien kanssa ja kun Bruno Marsin ”Uptown Funk” alkaa soida radiossa, Maddie ei voi vain istua hiljaa paikoillaan. Ethan onnistui onneksi nauhoittamaan tämän hienon hetken, kun Maddie tarttuu rytmiin kiinni ja antaa palaa!

Näyttää siltä, että hän on tehnyt tätä ennenkin, tai sitten hän on syntynyt rytmi veressään!

Katso itse Maddien hienot ”muuvit” oheiselta videolta ja jaa se myös muille tanssimista rakastaville!