tiistai, 14 tammikuu 2020

Taapero on antamassa koiralle suukkoa - koiran reaktio saa purskahtamaan nauruun

Koirat ovat todella upeita eläimiä, sillä ne ovat uskollisia ja rakastavia ja ne osaavat yllättää meidät huvittavillakin jutuilla. Ne ovat myös mahtavia lapsien kanssa, kuten tästä oheisesta videostakin voi päätellä.

Niissä perheissä joissa on koira, sen kanssa leikkiminen kuuluu usein lapsen normaaliin päivään. Leikkiminen vahvistaa koiran ja omistajan välistä sidettä ja on hauskaa molemmille osapuolille.

Vanhemmille mikään ei ole suloisempaa, kuin nähdä oman lapsen ja perheen koirien välinen tiivis ystävyys.

Vanhemmat luonnollisesti tietävät myös sen, että pieniä lapsia ja koiria pitää valvoa, jotta mitään vahinkoa ei pääse sattumaan.

Pikkuinen Tegan rakastaa koirakavereitaan, eikä hän pelkää osoittaa sitä. Oheinen video osoittaa selvästi, että tunne on molemminpuolinen.

Kun Tegan haluaa antaa suukon perheen toiselle koiralle, Ralphielle, se ei epäröi näyttää omia tunteitaan vastauksena.

Pojan isä sai kuvattua tämän mahtavan hetken pojan ja koiran välisestä suloisesta tilanteesta. Pojan ja koiran reaktiosta päätelleen, he tulevat jatkossakin olemaan parhaita ystäviä.

Katso itse tämä suloinen video ja jos pidit siitä, jaa se myös omille ystävillesi Facebookissa!

Omistaja katselee kauhuelokuvaa, kun koira tulee viereen sohvalle - koiran reaktio on naurattanut miljoonia

Masentunut vuohi ei suostu koskemaan ruokaansa - pelastajat saavat selville yllättävän syyn käytökseen

Koira pääsee viimein tapaamaan sairaalassa olevaa omistajaansa pelastettuaan tämän hengen

Sydäntäsärkevällä videolla näkyy kuinka pelastettu koira ei osaa mennä makaamaan, vaan alkaa nukkua seisten

Aasi suorastaan huutaa ilosta joka kerran, kun sen suosikki ihminen tulee halaamaan sitä

Pikkutyttö ottaa koiran herkkupalan - koiran reaktio on katsottu jo miljoonia kertoja

Minihevonen  huomaa pikkupojan pihassa - siitä seuraa kohtaaminen, joka on ihastuttanut miljoonia

Pikkuisille ankanpoikasille lasketaan vettä tiskialtaaseen - ne eivät heti hoksaa mitä niiden pitäisi tehdä

Lemmikit ovat olleet trimmattavina - lopputulos on järkyttänyt sekä niitä itseään, että niiden omistajia

Jättimäisellä sonnilla on  parhaan ystävän kanssa erityinen rituaali - yhteinen hetki on kaksikon lempihetkiä

Tyttö on ratsastamassa ja putoaa yllättäen poninsa selästä - poni päättää hieman avittaa kaveriaan

Pienten lasten vanhempien 13 nerokasta innovaatiota, jotka saavat sinut purskahtamaan nauruun