maanantai, 3 joulukuu 2018

Sokea koira leikkii ensimmäistä kertaa vastasataneessa lumessa - katso sen reaktio videolta

Smiley-niminen koira on onnellinen ja elämäniloinen koira. Vaikka se onkin syntynyt sokeana ja nyt vanhemmiten sille on tullut kuulon kanssa isoja ongelmia.

Sen tila ei estä sitä kuitenkaan elämästä täysillä ja nauttimasta elämästään - vaikka sokeus tuokin varmasti omat ongelmansa sen elämään.

Yhteistä kaikille näkörajoitteisille koirille on se, että ne kaipaavat selkeät rutiinit elämäänsä. Ne haluavat mennä samoja lenkkireittejä, koska ne osaavat kulkea niillä ja ne ovat turvallisia. Jokainen pienikin muutos tähän rutiiniin tuo jotain erityistä sokean koiran elämään.

Juuri näin oli myös Smileyn kohdalla ja tämä sokea ja puoliksi kuuro koira  nautti kävelyistä tutuilla reitillä, mutta se on silti innokas leikkimään toisten koirien kanssa ja kokee ilahtuneena jotain uutta, kuten tällä videolla nähdään.

Smiley oli emäntänsä Joannen kanssa kävelyllä, kun Smiley sai ilokseen kokea jotain uuttaa - suoraan taivaalta!

Alkuun satanut lumi aiheutti hieman huolta Smileylle, mutta ei aikaakaan kun se huomasi ettei siinä ole mitään vaarallista, vaan päin vastoin se on hauskaa!

Joanne alkoi välittömästi kuvata Smileyn iloista menoa ja nyt video on levinnyt vauhdilla ympäri verkkoa!

Katso itse ohesta kuinka Smiley pääsee nauttimaan vastasataneesta lumesta! Smileyn onni on suorastaan tarttuvaa kun se leikkii autuaana lumessa!

Eläkkeelle jäänyttä opettajaa ylistetään hänen kirjeestään - oletko samaa mieltä?

Koira pääsee käsiksi naapurille tarkoitettuun pakettiin - omistaja löytää nolon sisällön

Kissa tuijottaa tarkkaan edessään olevaa paperia - sen yllättävä hyökkäys on huvittanut jo miljoonia

Koiranpentu tapaa vauvan ensimmäistä kertaa - katso suloinen tapaaminen

Koira menee lattialla olevan lapsen luokse - katso mitä tapahtuu, kun se loikkaa eteenpäin

Rakkari hyökkää yksinäisen eläkeläisen kimppuun keskellä yötä - saa katua aiettaan katkerasti

Hevonen imettää synnyttämäänsä varsaa, mutta silloin omistaja Jenni näkee jotain yllättävää

Kaikki nauravat 40-vuotiaalle - kun hän alkaa laulaa, sekä tuomaristo, että yleisö hämmästyvät

Mies ottaa kuvan raskaana olevasta vaimostaan - vasta kotona huomaa uskomattoman yksityiskohdan kuvassa

Intiassa on yli 35 miljoonaa katukoiraa - sydäntäsärkevä video näyttää yhden päivän katukoiran elämässä

Lidl vetää jälleen erän jauhelihaa takaisin salmonellan johdosta - keskeyttää yhteistyön lihatalon kanssa

Kissa yrittää herättää ystävänsä, mutta tämä sikeäuninen koira ei jaksa vielä herätä