sunnuntai, 12 toukokuu 2019

Simon on skeptinen kuullessaan 16-vuotiaan kappalevalinnan - esityksen jälkeen ylistyssanat eivät ole loppua

Tämän 16-vuotiaan ääni on ilmiömäinen ja se on luultavasti parhaimpia mitä olemme koskaan kuulleet.

Kun englantilainen 16- vuotias Sarah Ikumu asteli Britain's Got Talent- ohjelman lavalle ja kertoi, että hän aikoo esittää Jennifer Hudsonin "And I Am Telling You" kappaleen, kaikki näyttivät hyvin epäuskoisilta - varsinkin tuomaristossa istuva Simon Cowell.

Kuvittele eteesi tilanne, jossa olet menossa koelauluun kappaleenasi yksi isoimmista kappaleista joita on tehty. Kun alkuperäisen kappaleen esittäjällä tämän lisäksi on todella mahtava ja ainutlaatuinen ääni, ihmiset usein suhtautuvat negatiivisesti kun kappaletta yrittää esittää joku tuntematon.

 – Valitsit sitten itsellesi maailman vaikeimman kappaleen, skeptinen Simon Cowell toteaa.

Mutta heti kun tämä nuori nainen aloittaa esityksensä, kaikki tyrmistyvät täysin! Hänen äänensä on uskomaton! Hänen vaikuttava äänensä antaisi olettaa hänen olevan paljon 16 ikävuottaan vanhempi.

Esityksensä jälkeen hän saa valtaisat suosionosoitukset seisovalta yleisöltä ja Simon, jolla alkuun ei ollut kovin vahva luotto hänen taitoihinsa, suorastaan heittäytyy kultaista painiketta kohden ja Sarah pääsee suoraan jatkoon.

 – On todella uskomatonta, että joku noin nuori kuin sinä, pystyy esittämään tämän kappaleen tuolla tavalla, Simon Cowell hehkutti Sarahin esitystä.

Katso itse oheiselta videolta Sarahin mahtava esitys, niin saat yllättyä itsekin hänen voimakkaasta, kypsästä äänestään. Jaa hänen mahtava taitonsa myös ystäviesi kanssa!

Odottavalle koiralle rakennettiin pieni talo suojaksi - henkilökunta löytää yllättäen talosta vieraita

Peura juoksee kohden kameraa - se saa hetken päästä seurakseen yllättävän ystävän

Koira saa eteensä tossut - bokserin huvittava toiminta on naurattanut miljoonia ympäri maailman

Koirataistelufarmilta pelastetaan iso joukko koiria - joukossa emokoira, joka on lähellä synnytystä

Pikkupoika saa lemmikiksi pienen hanhen - suloisen kaksikon ystävyys on kestänyt jo vuosia

Kissa on oppinut temppuja, joista monet koirat ovat kateellisia - taituri on valloittanut maailman tempuillaan

Äiti herää koiran pitämään outoon ääneen - kun hän näkee poikansa, ymmärtää mitä koira on tehnyt

Koiranpentu hylätään korkean lopetusriskin eläinsuojalle - pelastusryhmä löytää sen viime hetkessä

Pariskunta oli ulkoiluttamassa koiranpentua - pentu saa yllättävän ystävän kesken matkan

Mies kasvatti orvon gorillanpoikasen ja vapautti sen - päätti varoituksista huolimatta etsiä sen myöhemmin

Papukaijan esikuva on James Bond - linnun huvittava imitaatio on saanut hymyn tuhansien huulille

Kuuro koira hylätään useita kertoja - sitten se oppii viittomia ja saa viimein pysyvän kodin