keskiviikko, 13 tammikuu 2021

Puuhun kiivennyt pandakarhu putoaa yllättäen - pandan huvittava reaktio on naurattanut jo miljoonia

Monet ovat samaa mieltä siitä, että pandakarhut näyttävät todella suloisilta ja niiden käytös vahvistaa tätä käsitystä. Vaikkakin suloisia, ne ovat kuitenkin karhuja ja niitä on parempi tarkastella turvallisen välimatkan kautta.

Maailmassa lähes jokainen tuntee pandakarhun, sillä se on WWF:n logona, merkkinä uhanalaisista lajeista. Kiinassa elävää karhujen heimoon kuuluvaa isopandaa kutsutaan myös pandaksi, jättiläispandaksi, pandakarhuksi tai bambukarhuksi.

Nämä musstavalkoiset pandakarhut ovat todella suloisia, sillä niillä on sympaattinen ulkonäkö ja ne esimerkiksi syövät istuen sekä rakastavat leikkimistä. Huolimatta pandan suloisesta ulkomuodosta, ne ovat kuitenkin villieläimiä, jotka voivat olla ihmiselle vaarallisia luonnossa.

Oheisella videolla nähtävä panda oli leikkimässä, kun sille tapahtuu jotain yllättävää. Eläin on juuri kiivennyt aitauksessaan olevaan puuhun ja tähystelee sieltä ympärilleen. Se on kuitenkin arvioinut painonsa hieman väärin ja puu pettää sen alta ja panda pudota mätkähtää maahan!

Pandalle ei onneksi käynyt mitään pudotessa - paitsi ilmeisesti sen ego  sai kolauksen. Se mitä silloin tapahtuu on todella huvittavan näköistä, sillä panda antaa sen pudottaneelle oksalle oikein "isän kädestä"!

Voit itse katsoa alta tämän huvittavan videonpätkän jolla panda kurittaa oksaa ja jos se nauratti sinuakin, jaa se myös ystävillesi Facebookissa!

Ainutlaatuisen näköinen koiranpentu on opettelemassa lasten terapiakoiraksi - koira on hurmannut jo miljoonia

Koiralle on annettu lupa ottaa yksi nami - katso koiran huvittava reaktio, kun herkkulaatikko avataan

Pikkutytöt antoivat viikkorahansa pelastaakseen hirvittävästi kaltoinkohdellun koiran

Saksalaisessa kaupungissa asennetaan kapseleita talvisuojaksi kodittomille ihmisille

Mies murtaa nilkkansa ja vähän sen jälkeen koira alkaa ontua - syy koiran "vaivaan" on uskomattoman suloinen

Video turistien kanssa uivasta krokotiilista, Panchitosta on levinyt vauhdilla ympäri maailman

Eläinsuojalta pelastetaan koira viime hetkellä ennen lopettamista - kiittää pelastajaansa ihanalla tavalla

Perhe adoptoi koiranpennun kysymättä vanhemmalta koiralta - koiran reaktio tulokkaaseen on hulvaton

Äiti ottaa kuvan poikien ensimmäisestä kalansaaliista - lopputulos on naurattanut ihmisiä ympäri maailman

Iso pitbull hiipi pienten kissanpentujen luokse - video tapahtuneesta on levinnyt myrskytuulen lailla

Ystävällinen koira ei anna aidan estää sitä ystävystymästä uuden naapurinsa kanssa

Vanha koira heitetään roskikseen kuolemaan - onneksi ohikulkija huomaa koiran ja toimii nopeasti