tiistai, 17 marraskuu 2020

Pikkutyttö on alkanut harjoitella taekwondoa - harjoitteluhetki on saanut ihmiset ympäri maailman nauruun

Opettaja yrittää saada pikkutyttöä halkaisemaan  laudan taekwondo-tunnilla, mutta se mitä tyttö sen sijaan tekee, on saanut jo tuhannet purskahtamaan nauruun.

Kaikki tietävät, että uuden taidon opetteleminen vaatii usein lukuisia toistokertoja, olit minkä ikäinen tahansa. Etenkin jos on kovin nuori, ei aina ole helppoa ymmärtää annettuja ohjeita - kuten tästä videosta on nähtävissä.

Videolla nähdään, kuinka pikkutyttö on päässyt ensimmäiselle taekwondo tunnilleen ja hänen opettajansa yrittää ohjata häntä rikkomaan laudan jalallaan kahteen osaan.

Liekö syy nuoruuden, mutta pikkutytön on kuitenkin hieman vaikea seurata annettuja ohjeita ja vaikka hän yrittää matkia opettajaansa, tehtävä ei silti oikein suju suunnitellusti.

Onneksi tämä hauska opetustilanne kuitenkin kuvattiin, sillä video on tuonut iloa jo miljoonien ihmisten elämään!

Huvittava videonpätkällä saamme nähdä, kuinka opettaja yrittää saada pikkutyttöä ymmärtämään mitä tämän pitää tehdä, mutta hieman huonolla menestyksellä. Videon lopuksi lauta kyllä saadaan halki, mutta ei aivan sillä tavalla kuin oli suunniteltu...

Katso itse tämä suloinen video ohesta ja jos tyttö sai hymyn myös sinun huulillesi, muista jakaa video ystäviesi kanssa!

Pariskunta oli koiranpennun kanssa kävelyllä - kesken kävelyyn koira saa yllättävän ystävän

Nainen sitoo koiran auton takapuskuriin ja raahaa sitä useita katuja pitkin

Kulkukissa johdattaa nuoren miehen kahden pentunsa luokse, jotta tämä voisi huolehtia heistä

Koira hylätään useita kertoja koska se on kuuro - sitten se oppii viittomia ja saa viimein pysyvän kodin

Pikkuinen poika saa pienen ankan lemmikikseen - näiden kahden suloinen ystävyys on kestänyt jo vuosia

Odottava koira saa itselleen pienen talon suojaksi - henkilökunta löytää talosta kuitenkin yllätysvieraita

Kalastaja saa tallennettua uskomattoman tilanteen videolle, kun ilves tekee huikean hypyn joen yli

Sarvikuonopienokainen näkee lunta ensimmäistä kertaa - sen reaktio on ihastuttanut ympäri maailman

Ahne pähkinähiiri jää jumiin ruokintatelineeseen herkuteltuaan niin paljon pähkinöillä, ettei mahdu ulos

Herkulllinen resepti syötäviin "lumipalloihin" - hauska joulunajan ohje leviää vauhdilla ympäri maailman

Kolme miestä esiintyy joulukonsertissa - kun irlantilaiset miehet alkavat laulaa, saamme kylmänväreitä

Koululle hylätään koiranpentu laatikossa - pennun mukana on koskettava viesti