Pikkulapsi yllättää vieraan lentokoneessa kirjeellä – hieno teko valloittaa maailmaa myrskyn lailla

Pikkulapsi yllättää vieraan lentokoneessa kirjeellä – hieno teko valloittaa maailmaa myrskyn lailla

maanantai, 9 tammikuu 2017


Matkustaminen on yleensä melko väsyttävää puuhaa. Esimerkiksi lentokoneessa penkit voivat olla ahtaat, lento voi olla pitkä tai vieressä istuva henkilö saattaa olla ärsyttävä.

Varsinkin pienten lasten vanhemmille matkustus voi olla todella uuvuttavaa. Sinun pitää huolehtia itsesi lisäksi lapsesta ja jopa ympäristöstä. Yleinen tunnettu kanssamatkustajia ärsyttävä ilmiö lentokoneessa on itkevä lapsi.

Vaikka lapsi tai vanhempi ei yleensä voi tilanteen aiheuttamalle häiriölle tehdä juuri mitään, eräs pariskunta keksi nerokkaan ratkaisun.

Kun eräs mies sattui lennolla pikkulapsen viereen, hän kirosi itsekseen huonoa tuuriaan. Heti kun äiti ja lapsi olivat istuneet alas, äiti antoi lapselle pienen pussukan, jossa oli viesti. Lapsi ojensi pussin eteenpäin hämmentyneelle miehelle ja kun mies näki sen sisällön, hän ei voinut kuin hymyillä.

Viestissä sanottiin:

Hei tuntematon!

Minun nimeni on Madeline. Täytän 1 joulukuun 17 päivä ja tämä on minun ensimmäinen lentoni. Yritän käyttäytyä kunnolla, mutta pyydän jo valmiiksi etukäteen anteeksi, jos menetän hermoni, pelästyn tai korviini sattuu.

Isäni ja äitini pakkasivat tämän pienen tarvikepussukan, jossa on joitakin hyödyllisiä asioita matkalle. Tässä on myös korvatulpat siltä varalta, että julkinen serenadini ei miellytä sinua yhtä paljoa, kuin äitiäni ja isääni.

Hyvää lentoa sinulle! 🙂

Pussissa oli korvatulppien lisäksi minttukarkkeja ja suklaakonvehteja. Mies kuitenkin kertoo, että kaikki sujui hyvin, eikä korvatulppia tarvittu kertaakaan.

Jaa tämä myös ystävillesi, jos arvostit Madelinen elettä yhtä paljon kuin me!

 

Kadulla kulkeva koira huomaa kissanpennun ja hyökkää sen kimppuun – saa huomata, ettei olisi kannattanut

Isä yrittää saada poikaansa irti 2 tunnin ajan – ratkaisu millä poika saatiin irti, on naurettavan helppo

32- vuotias synnytti kuolleen pojan – saa tietää mitä hänen vatsassaan on ollut jo useamman vuoden ajan

Monet ovat yrittäneet, mutta harvat onnistuneet – löydätkö sinä kissan kuvasta 30 sekunnissa

Mies alkaa laulaa suihkussa ollessaan – katso miten mahtavasti koira reagoi omistajansa lauluun

Toimittaja haastattelee kanafarmaria – yhtäkkiä hän hoksaa jotain, joka saa hänet hervottomaan nauruun