torstai, 2 heinäkuu 2020

Pihassa juoksee hätääntyneen oloinen kettu - ohikulkija huomaa sen olevan kiireisen avun tarpeessa

Ihmiset ihmettelivät miksi kettu ei paennut pihamaalta, kunnes keksivät syyn ketun itsepintaisuuteen ja hätään.

Ketut ovat pääsääntöisesti arkoja eläimiä, jotka pyrkivät välttelemään ihmisiä kaikin tavoin. Toisinaan nekin saattavat tarvita ihmisten apua - kuten tämän videon kettuemo.

Olipa sitten kyse ihmisistä tai eläimistä, äidin ja lapsen välillä on aina erityinen side. Jos lapselle tapahtuu jotain, äiti on valmis tekemään mitä tahansa auttaakseen lastaan ja tämä pätee niin eläimiin kuin ihmisiin.

Nähdessään aikuisen ketun seisoskelevan talon pihalla keskellä päivää, ohikulkijat pitivät sitä hieman outona. Ohi kulki paljon liikennettä ja ihmisiä ja vaikka kettu näytti huolestuneelta, se ei välittänyt ihmisistä, vaan kulki levottomasti edestakaisin pihamaalla.

Kuullessaan kimeää itkua sadevesiviemäristä, he tajusivat miksi kettu ei ollut lähtenyt - sen pentu oli jäänyt jumiin sadevesiviemäriin, eikä päässyt sieltä pois!

Sadevesiviemäri oli hyvin kapea ja auttajat eivät alkuun saaneet kiinni pienestä ketunpoikasesta vetääkseen sen pois. Sitten he käyttivät viimein apunaan taipuisaa letkua, jolla he onnistuivat pelastamaan ketun - ihmisten ja emon suureksi helpotukseksi.

Katso ohesta video tästä hienosta pelastusoperaatiosta ja näet suloisen hetken, kun emo ja pentu pääsevät taas yhteen. Jaa tämä hieno pelastus myös ystäviesi kanssa!

Järkyttävä video näyttää kuinka koiranomistaja pakottaa koiransa juoksemaan auton vierellä

Eksynyt koira keksii nokkelan ratkaisun - menee eläinlääkärin luokse pyytämään apua omistajan löytämiseen

Suloinen koira vie joka päivä parhaalle ystävälleen lahjan - katso itse ihana video

Löydätkö sinä symbolin joka ei kuulu joukkoon? - haasta aivosi näillä kolmella kuvapähkinällä

Uskomattoman upea ja harvinainen valokuva leopardista ja mustasta pantterista leviää vauhdilla

Iso hevonen on levoton ja pikkutyttö on tullut rauhoittelemaan sitä - hevosen reaktio on sulattanut sydämiä

Postimiestä odottaa joka päivä erityinen "ystävä" - postinjakajan video on levinnyt vauhdilla ympäri maailman

Valvontakameralle tallentuu, kuinka taapero kiipeää pois sängystään nukkuakseen koiransa vieressä

Meressä näkyy erikoinen keltainen pallo - päästessään lähemmäs, miehet huomaavat eläimen hädässä

Koirat tervehtivät omistajaa innolla - omistajan kysyessä kuka tuhosi housut, koirien reaktio on huvittava

Valvontakameralle tallentuu, kun elefantti tekee jotain hämmästyttävää - video on levinnyt ympäri maailman

Mies näkee jotain outoa kaivossa - ymmärtäessään mitä on tapahtunut, toimii välittömästi