sunnuntai, 17 toukokuu 2020

Omistaja saa koiran kiinni itse teosta - koira on napannut kananmunia ja seurauksena on huvittava näky

Lemmikkieläimet ovat ihania, välittömiä ja tarjoavat todella huvittavia hetkiä aika ajoin elämäämme. Esimerkiksi koira on mahtava seuralainen, sillä se rakastaa ehdoitta omiaan. Jos sinulla ei vielä ole koiraa, tämän videon nähtyäsi luultavasti haluat yhden.

Niin ihania kuin koirat ovatkin, jotkut niistä voivat olla varsinaisia pitkäkyntisiä, jotka koko ajan koettelevat omistajan asettamia rajoja.

Oheisella videolla nähtävä karvakorva oli päässyt hiippailemaan keittiöön ja huomannut pöydällä keitettyjä kananmunia, jotka omistaja oli juuri laittanut siihen.

Kun omistaja tuli huoneeseen, hän huomasti välittömästi, että siellä on käynyt pitkäkyntisiä.

Koska kotona ei ollut muita, omistajan lisäksi epäiltynä oli tietenkin ainoa kotona oleva toinen perheenjäsen - perheen koira.

Omistaja Stevie päättää kohdata epäillyn rikoksentekijän ja karvakorva jää välittömästi kiinni rikoksestaa huvittavalla tavalla.

Katso itse oheinen video ja jaa se ystäviesi kanssa, jos se sai sinut hymyilemään!

Mies pelasti metsästä pienen ketunpennun - kaksikon jälleennäkeminen vuosia myöhemmin on suloista nähtävää

Papukaija haluaa tunkea pienestä ovenraosta sisään - kun se onnistuu, tekee jotain huvittavaa

Isoäitien tehokas vinkki viemärien aukaisuun - tehokasta vinkkiä kannattaa kokeilla itse

Metsässä tehtävällä oleva sotilas on tauolla - yhtäkkiä hän saa yllättävän vierailijan

Erityinen superäiti herättää kunnioitusta ympäri maailman - äidillä on huikeat 76 pienokaista

Kakadulle sanotaan, että sen pitää mennä häkkiin - linnun vastaus on saanut miljoonat nauruun

Söpön näköinen mustajalkakissa hämää suloisuudella - se on todellisuudessa kissaeläimistä tehokkain tappaja

Pingviini on huomannut hoitajansa - linnun suloinen aamurutiini on hurmannut miljoonat

Pihassa juoksee hätääntyneen oloinen kettu - ohikulkija huomaa sen olevan kiireisen avun tarpeessa

Erityisen värinen lehmä  on ihastuttanut ympäri maailman - sen turkki näyttää tähtitaivaalta

Pikkupoika on isän kanssa sohvalla istumassa - kaksikon syvällinen keskustelu on riemastuttanut miljoonia

Emokissan ilo on sydäntälämmittävää, kun se vihdoin tapaa pentunsa uudelleen eläinsuojalla