keskiviikko, 30 tammikuu 2019

Omistaja laittaa koiransa ulos -21 asteen pakkaseen - sitten hän menee nukkumaan

Tällaista ei saa tapahtua!

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Norjan Finnmarkissa poliisi sai soiton koiranomistajasta, joka oli laittanut koiran ulos jäätävään pakkaseen ja lähtenyt sisälle nukkumaan.

Soiton hetkellä, ulkona oli jo -21 astetta pakkasta, kertoo Norjan ABC Nyheter-sivusto.

Poliisi Jon Arne Pettersonin mukaan tilanne oli kriittinen ja oli todella iso riski, että koira olisi menehtynyt kylmään.

Vielä ei tiedetä kuinka kauan koira oli ollut ulkona pakkasessa, mutta poliisilla ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin murtautua taloon sisään.

- Koska emme saaneet yhteyttä omistajaan, meidän piti lopulta murtautua sisään. Joten tänään olemme pelastaneet elämän, hän kertoi ABC Nyheter-sivustolle.

Jos poliisia ei olisi soitettu paikalle, koira olisi menehtynyt.

"Koiranomistaja oli mennyt nukkumaan ja jättänyt koiran ulos pakkaseen. Koira oli lähes jäässä ja haukkui naapurustossa. Poliisi murtautui taloon sisään ja päästi koiran taloon lämpimään", poliisi kirjoitti Twitterissä.

Shutterstock (kuvan koira ei liity tapaukseen)

Tapauksen jälkeen Norjan poliisi on muistuttanut kaikkia lemmikinomistajia:

- Lain mukaan eläimillä on oikeus turvalliseen elämään. Pakkanen on kulmää myös eläimille, sanoo Jon Arne Pettersen ABC Nyheter-sivustolle.

Todella ikävää kuulla tällaisesta tapauksesta! Meidän pitää muistaa pitää huolta myös karvaisista ystävistämme talviaikaan!

Eläkkeelle jäänyttä opettajaa ylistetään hänen kirjeestään - oletko samaa mieltä?

Perheen koirat auttavat taaperon pakenemaan - isä ei ole uskoa silmiään nähdessään syyn

Entinen kilpahevonen on joutumassa teuraaksi - sitten eräs mies näkee jotain sen jaloissa ja kaulassa

Koira pääsee käsiksi naapurille tarkoitettuun pakettiin - omistaja löytää nolon sisällön

Kissa tuijottaa tarkkaan edessään olevaa paperia - sen yllättävä hyökkäys on huvittanut jo miljoonia

Koiranpentu tapaa vauvan ensimmäistä kertaa - katso suloinen tapaaminen

Koira menee lattialla olevan lapsen luokse - katso mitä tapahtuu, kun se loikkaa eteenpäin

Rakkari hyökkää yksinäisen eläkeläisen kimppuun keskellä yötä - saa katua aiettaan katkerasti

Hevonen imettää synnyttämäänsä varsaa, mutta silloin omistaja Jenni näkee jotain yllättävää

Kaikki nauravat 40-vuotiaalle - kun hän alkaa laulaa, sekä tuomaristo, että yleisö hämmästyvät

Mies ottaa kuvan raskaana olevasta vaimostaan - vasta kotona huomaa uskomattoman yksityiskohdan kuvassa

Intiassa on yli 35 miljoonaa katukoiraa - sydäntäsärkevä video näyttää yhden päivän katukoiran elämässä