sunnuntai, 17 toukokuu 2020

Omistaja ja koira tapaavat toisensa 3 kuukauden eron jälkeen - koira unohtaa, ettei se ole pieni enää

Toisinaan sotilaat joutuvat olemaan pitkiäkin aikoja pois kotoa rakkaitensa luota. Tässä tarinassa rakkaisiin lukeutui myös yksi koira, joka tuijotteli päivästä toiseen kaipaavasti ulos ikkunasta, nähdäkseen edes vilauksen rakkaasta omistajastaan.

Jokainen tietää, että ei ole koskaan helppoa olla erossa rakkaistaan pidempiä aikoja. Toisinaan se kuitenkin on pakollista, mutta kun aikaa kuluu, alamme yleensä kaipaamaan rakkaita ihmisiä ja lemmikkejä.

Pitkän erossaolon jälkeen koittaa kuitenkin yleensä jälleennäkeminen - joskus näin suloinen, kuin oheisella videolla nähdään.

Videolla pääsemme näkemään kuinka sotilas Jason Floyds pääsee kotiin kolmen kuukauden poissaolon jälkeen ja häntä vastassa on rakas karvakorva. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään pikkuinen sylikoira, vaan reilut 70 kiloa painava bullmastiffi Jaxson!

Tämä 18 kuukauden ikäinen koira oli kaivannut omistajaansa todella paljon ja siksi sen riemu oli suuri, kun tämä viimein palasi kotiin!

Koira oli täysin taivaissa tavatessaan jälleen rakkaan omistajansa ja se unohti painavansa lähes yhtä paljon kuin tämä. Jälleennäkeminen olikin hieman rajuhko, kun Jaxson loikkasi Jasonin syliin riemuissaan!

Katso itse tämä suloinen jälleennäkeminen ohesta ja jaa se ystäviesi kanssa jos tämä innokas karvakorva sai sinutkin hymyilemään!

Katukissa suostuu ottamaan ottamaan ruokaa ainoastaan pussissa - naisen seuratessa sitä, selviää syy

Löydätkö oheisessa kuvassa piilottelevan kissan 30 sekunnin sisään

Gorillat ovat jääneet salametsästäjien takia orvoiksi - nämä orvot nuoret saavat lohtua puistonvartijoilta

Pikkuinen elefantti nukkuu niin sikeästi ettei emo saa sitä hereille - sitten eläintenhoitaja tulee paikalle

Pystytkö löytämään kuvasta 10 sekunnissa pöllöjen joukossa piilottelevan kissan 

Kissa katsoo tarkkaan edessä olevaa paperia - sen yllättävä toiminta on saanut miljoonat huvittumaan

Iso leijona alkaa vaania kahta koiraa - ison kissan toiminta on saanut ihmiset hämmästymään ympäri maailman

Suloinen pieni oranki hurmaa kaikki vierailijat eläintarhassa - sen reaktio taikatemppuun on suloinen

Mies kysyy muilta omistajilta, tekevätkö heidän koiransa tarpeensa näin oudolla tavalla kuin hänen koiransa

Koira on päässyt omistajan mukana pulkkailemaan - kaksikon hauska video on riemastuttanut ympäri maailman

Tiikerinpennut ovat tulleet apinan reviirille - pennut saavat opetuksen laittomasta oleilusta

Koira on saanut itselleen uuden ystävän - kumpikin on innoissaan tästä upeasta ystävyydestä