torstai, 9 tammikuu 2020

Nuoret ovat ajamassa motocrossia huomatessaan mudassa jotain outoa - rientävät auttamaan eläintä pulassa

Aika ajoin villieläimetkin tarvitsevat ihmisten apua, etenkin jos ne ovat joutuneet tilanteeseen josta eivät selviä itse. Minkä tahansa eläimen näkeminen hädässä on sydäntäsärkevä näky ja nämä kaksi teiniä eivät epäröineet hetkeäkään, vaan ryhtyivät heti pelastustoimiin nähdessään kengurun taistelevan hengestään mutaan juuttuneena!

Nuoret miehet, Jack Donnelly ja Nick Heath olivat ajelemassa motocrossia pyörillään Sydneyn lähettyvillä, kertoo TODAY– sivusto. Yllättäen kesken ajon, he näkivät läheisessä mutalammikossa jotain outoa: Pään ja pitkät korvat.

Kun pojat ajoivat lähemmäs, he huomasivat sydäntäsärkevän näyn: Kenguru oli epähuomiossa loikannut mutalammikkoon ja oli täysin jumissa siellä. Eläin oli aivan uuvuksissa taisteltuaan sitkeää mutaa vastaan ja suorastaan huusi apua.

Kaverukset tiesivät välittömästi, ettei kenguru selviäisi ilman heidän apuaan, joten he ajoivat kiireesti kotiin hakeakseen apuvälineitä pelastusta varten.

Päästyään takaisin, Nick sitoi köyden vyötärönsä ympäri Jackin jäädessä kuivalle maalle pitelemään köyden toista päätä.

Kenguru rimpuili hädissään ja oli stressaantunut, mutta heti kun Nick onnistui irrottamaan sen mudasta, se rentoutui välittömästi.

- Meidän mielestämme kengurun henki oli tärkeä, joten lähestyimme sitä varovasti, Nick kertoi TODAY- sivustolle.

- Epäilimme sen etsineen vettä, mutta vesilammikko oli todella mutainen ja se jäi jumiin.

Oli selvää että eläin oli sairas. Koska se oli ollut jumissa mutakuopassa, se ei ollut saanut ruokaa tai juomaa, joten kaverukset ottivat välittömästi yhteyttä WIRES Australian Wildlife Rescue– eläinsuojeluorganisaatioon.

Eläin putsattiin mudasta ja se pääsi toipumaan koettelemuksestaan. Eläinsuojelu piti sitä kuitenkin tarkkailtavana riittävän kauan, jotta se ehti toipua täysin stressaavasta kokemuksestaan.

Nick oli pelastuksen jälkeen yhtä mutainen kuin kengurukin, mutta hän sanoi ettei sillä ole mitään väliä, kunhan eläin saatiin pelastettua!

Nämä nuoret miehet näyttävät upeaa esimerkkiä siitä, kuinka meidän kaikkien pitäisi pitää huolta eläimistä ja auttaa niitä aina kun ne sitä tarvitsevat! Jaa tämä positiivinen tarina myös ystävillesi!

Mies näkee pihassaan tunkeilijoita - käy kääntämässä kiireesti sadettimet päälle

Koiranpennut löytyivät orpoina ja hylättyinä - ne saavat itselleen yllättävän sijaisemon

Energiajuomat ovat venäläisen ruletin pelaamista - lääkärit varoittavat monien väheksymistä riskeistä

Pyöräilijä näkee loukkaantuneen koiran - pelastaakseen sen, ottaa sen selkäänsä 11 kilometrin matkalle

Eläinsuojalle hylättiin pienissä häkeissä 9 koiraa - karu totuus paljastui eläinlääkärin tarkastuksessa

Koira pakotettiin taistelemaan muita koiria vastaan ja hylättiin - pelastetaan ja saa uuden mahdollisuuden

Suloinen näky - koira pääsee näkemään lunta ensimmäistä kertaa elämässään ja sen reaktio ihastuttaa katsojia

Turvapaikan omistajat haluavat tehdä kaikkensa pelastettujen kissojen eteen - rakentavat niille turvasataman

Kuuro pikkutyttö on yksinäinen ja on kaivannut ystävää - hänen äitinsä löytää hänelle parhaan ystävän

Koiralle on syntymässä pikkuinen "sisar" - suloinen koira yrittää halailla siskoaan jo ennen syntymää

Koiranpentua on  kidutettu hapolla ja se ulvoo kivusta - pikkutyttö muuttaa koiranpennun elämän

Vain kolme ainesosaa ja 15 minuuttia ja sinulla on todella suussasulava, taivaallinen jälkiruoka