lauantai, 19 tammikuu 2019

Nainen synnyttää ensimmäisen lapsensa 72- vuotiaana - ei kadu päätöstään

Lasten saaminen ei aina ole itsestäänselvyys tai ruusuilla tanssimista. Raskaus, synnytys ja sitä seuraavat vaiheet voivat olla uuvuttavia ja vaativat sekä fyysisiä, että henkisiä voimia.

Daljinder Kaur, 73, ja hänen miehensä 80-vuotias Mohinder Singh Gill ovat aina unelmoineet lapsesta, mutta eivät ole koskaan saanet.

Huolimatta korkeasta iästään, Intialainen pariskunta ei ollut luopunut toivosta, mutta he eivät halunneet adoptoida. Hiljattain he saivat yllättävän mahdollisuuden osallistua IVF-hoitoihin ja sen avulla priskunnalla oli mahdollisuus biologisiin lapsiin, kirjoittaa The Independent.

Daljinder voitti kaikki todennäköisyydet ja 72-vuotiaana, vuonna 2016, jolloin hänestä tuli maailman vanhin äiti.

Nyjkään pariskunta on onnellinen, vaikka ovatkin huomanneet, ettei lapsen kasvattaminen ole helppoia. Daljinder jatkaa kertoen, että se on fyysisesti rankkaa, koska hänellä on korkea verenpaine ja nivelkipuja. Lapsenhoidon lisäksi hänellä on huolehdittavana miehensä, joka on 7-vuotta häntä vanhempi. 

Monet ovat kritisoineet hedelmöityshoidon antanutta lääkäri epäeettisestä toiminnasta, mutta toiset ovat sanoneet, että äitys on maailman kaunein asia, riippumatta iästä ja että kaikilla on oikeus tulla äidiksi.

Oheisella videolla voit nähdä lisää pariskunnasta ja heidän pojastaan. Toivottavasti Arman saa kasvaa rakastavassa   ympäristössä, riippumatta siitä mitä tulevaisuudelle on varattuna.

Koira haukkuu kunnes saa omistajan reagoimaan - se mitä mies näkee mennessään lähemmäs on uskomatonta

Tien viereen on jätetty teipillä sidottu mäyräkoira - poliisi ei anna periksi tapausta tutkiessaan

Eläinsuojalle hylättiin 9 kaltoinkohdeltua koiraa - eläinlääkärin tarkistuksessa selvisi jotain hirvittävää

Sirkustiikeri oli vakavasti kaltoinkohdeltu ja lähellä kuolemaa - katso miltä se näyttää pelastuksen jälkeen

Miehet pelastavat "koiran" jäisestä joesta - huomaavat järkytyksekseen ettei kyseessä olekaan koira

Mies huomaa pihaansa tulleet tunkeilijat - silloin hän päättää laittaa sadettimen kiireesti päälle

Pelastettu koira on joutunut eroon vastasyntyneistä pennuistaan - katso niiden suloinen jälleennäkeminen

Koirataisteluihin pakotettu koira löytyy hylättynä ketjusta - se saa uuden mahdollisuuden elämään

Omistaja vaatii koiriltaan selitystä siitä, kuka on sotkenut talossa - niiden reaktio on naurattanut miljoonia

Tämä tabletti voi pelastaa henkesi - kaikkien yli 65 vuotiaiden kannattaisi aina pitää tätä mukana

Perhe adoptoi pahoinpidellyn koiran, joka pelkäsi kaikkea - sitten se tapaa tämän pikkupojan

Poika osoittaa "hassua koiraa" terassilla - isä järkyttyy mennessään katsomaan sitä