lauantai, 7 syyskuu 2019

Nainen päättää auttaa vaikeuksissa olevaa oravaa - tältä se näyttää kun ylikasvaneet hampaat on hoidettu

Sellaisia ihmisiä, jotka tekevät kaikkensa auttaakseen pulassa olevia eläimiä, ei voi kuin kunnioittaa - tämä tarina on mainio esimerkki.

Janet Talbott asuu Yhdysvalloissa Albertassa ja hän rakastaa ulkona luonnossa olemista.

Eräänä päivänä hän yllättäen kohtasi oravan, jossa oli jotain todella outoa: Janetilta kesti hetken tajuta, että oravalla oli niin pitkät ja kiertyneet hampaat, että ne eivät mahtuneet sen suuhun, kirjoittaa Little Things.

Oravien hampaat kasvavat koko ajan, mutta normaalisti ne pysyvät lyhyinä jatkuvan nakertamisen ja syömisen ansiosta.

Tämä orava ei kuitenkaan pystynyt sulkemaan suutaan kunnolla ja Janet epäili, ettei se ollut pystynyt syömään kunnolla aikoihin.

Niinpä eläinystävä Janet päätti ottaa oravan kotiin ja katsoa pystyisikö hän auttamaan sitä. 

Katso miten valtavat hampaat oravalla oli! Onneksi Janet päätti auttaa sitä!

Hän etsi netistä ohjeita, mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä

 – Minä kunnioitan syvästi eläimiä ja on minun tehtäväni auttaa niitä parhaani mukaan ja antaa niille ääni, Jannet kertoi Little Things-sivustolle.

Näin suuri yksi hampaista oli!

Janet kertoi, että pieni orava oli täysin rauhallinen koko operaation ajan. Hän oli myös lukenut, että oravilla ei ole etuhampaissa tuntohermoja, joten operaatio ei ollut sille myöskään kivulias.

Toimenpiteen jälkeen orava pystyi sulkemaan jälleen suunsa ja syömään kunnolla! Janet pääsi sen jälleen vapaaksi nyt kun se pääsi syömään jälleen normaalisti.

Toimenpiteen jälkeen orava pystyi sulkemaan jälleen suunsa ja syömään kunnolla! Janet pääsi sen jälleen vapaaksi nyt kun se pääsi syömään jälleen normaalisti.

Todella hienoa toimintaa Janetilta! Nyt oravalla on huomattavasti paremmat selviytymismahdollisuudet luonnossa!

Postimiehellä on joka päivä erikoinen vastaanotto - katso kissaa, kun mies on laittamassa postia luukusta

Lapset haluavat viettää vanhempiensa kanssa aikaa - lähtevät yhdessä tanssimaan kerran viikossa

Mies alkaa laulaa hittikappaletta autossa - yllättävä ystävä tulee mukaan laulaen sydämensä kyllyydestä

Isosisko näkee pikkuveljensä ensimmäisen kerran - pikkutytön reaktio kertoo selvästi hänen tunteensa

Nuori tyttö käy joka päivä tapaamassa aasia - aasin reaktio ystäväänsä on uskomattoman suloinen

Omistaja aikoo viedä koiran eläinlääkäriin - nokkela koira yrittää vältellä käyntiä huvittavalla tavalla

Hevonen heittäytyi maahan ja alkoi piehtaroida - sitten se tekee jotain mikä on saanut tuhannet nauruun

Tarvitset vain 15 minuuttia ja kolme ainesosaa - näin luot herkullisen jälkiruoan

Pikkuiset kaksoset istuvat keskenään olohuoneessa - vanhempien kuvaama video on riemastuttanut tuhansia

Suloinen hämähäkki nimeltä Lucas voi parantaa hetkessä hämähäkkikammon - katso itse

2-vuotias poika alkaa tanssia yleisön edessä - onnistuu yllättämään kaikki ottamalla lattian haltuunsa

Karhunpentu on joutunut ongelmiin jyrkässä rinteessä - emo seuraa avuttomana pentunsa taistelua