Morsian kävelee alttaria kohden isänsä kanssa – kun hän nostaa kätensä, saa hän kaikki vieraat hämmästymään

Morsian kävelee alttaria kohden isänsä kanssa – kun hän nostaa kätensä, saa hän kaikki vieraat hämmästymään

perjantai, 28 heinäkuu 2017


Mary Holand Tøsse ja Ronny Eidsvik sanoivat toisilleen tahdon heinäkuisena lauantaina Ålesundin kirkossa. Kukaan ei kuitenkaan ollut varautunut Maryn järjestämään upeaan yllätykseen.

”Pelkäsimme itse asiassa hieman sitä, että hän pyörtyisi,” morsian kertoi Norjan TV2:n mukaan.

Maryn kävellessä isänsä saattamana alttarille perinteiseen tapaan, he tekevätkin jotain täysin perinteestä poikkeavaa. Mary halusi yllättää sulhasensa ja hänen upea yllätyksensä on levinnyt kulovalkean lailla ympäri maailman.

Heidän häänsä jäävät varmasti kaikkien mieleen ja olemme todella vaikuttuneita Maryn ja hänen isänsä rohkeudesta.

Katso itse tämä mahtava yllätys oheiselta videolta ja jaa se myös ystävillesi!

Kadulla kulkeva koira huomaa kissanpennun ja hyökkää sen kimppuun – saa huomata, ettei olisi kannattanut

Isä yrittää saada poikaansa irti 2 tunnin ajan – ratkaisu millä poika saatiin irti, on naurettavan helppo

32- vuotias synnytti kuolleen pojan – saa tietää mitä hänen vatsassaan on ollut jo useamman vuoden ajan

Monet ovat yrittäneet, mutta harvat onnistuneet – löydätkö sinä kissan kuvasta 30 sekunnissa

Mies alkaa laulaa suihkussa ollessaan – katso miten mahtavasti koira reagoi omistajansa lauluun

Toimittaja haastattelee kanafarmaria – yhtäkkiä hän hoksaa jotain, joka saa hänet hervottomaan nauruun