perjantai, 12 huhtikuu 2019

Morsiamen poika kuolee hieman ennen häitä - kun hän näkee kuka on tullut häihin, hän alkaa itkeä

Kun morsian Becky Telly oli menossa naimisiin, on vaikea edes kuvitella hänen surunsa määrää, kun hän tiesi ettei hänen poikansa ole enää hänen luonaan osallistumassa häihin. 

Hänen tuleva miehensä oli kuitenkin varannut hänelle yllätyksen, joka sai hänet itkemään onnen kyyneleitä.

Facebookissa julkaistiin kuvia hänen häistään ja yhdessä kuvista näkyy yksi tuoli varattuna hänen pojalleen seuraavalla tekstillä:

"Olen taivaassa, kun sinulla on häät, joten mitä minun pitäisi tehdä? Tulen alas maanpäälle viettämään ne kanssasi. Joten pidä minulle yhtä paikkaa, vain yhtä tyhjää tuolia. Et luultavasti näe minua, mutta olen siellä."

Hänen tuleva aviomiehensä, Kelly, oli järjestänyt morsiamelleen hyvin erityisen yllätyksen. Beckyn pojan kuollessa selvisi, että tämä oli tehnyt elintenluovutustestamentin ja hänen sydämensä sai mies nimeltä Jacob Kilby.

Kelly oli lennättänyt Jacobin häihin, jotta Beckyllä olisi pieni osa hänen poikaansa mukana häissä.

Kun Becky tajuaa, kuka yllätysvieras on, hän ei pysty pidättämään kyyneleitään.

Kelly oli jopa pyytänyt Jacobilta, että Becky saisi kuunnella poikansa sydämenlyöntejä ja Jacob oli suostunut välittömästi. Becky ja Jacob jakoivat hyvin erityisen ja kauniin hetken.

Todella upea yllätys jossa äiti pääsi vielä kerran kuulemaan poikansa sydämen lyönnit. Becky pääsi myös näkemään, miten hänen poikansa kuollessaan antoi toiselle ihmiselle uuden elämän ja se on varmasti tuonut hänelle lohtua.

Oletko sinä tai läheisesi jo tehnyt elintenluovutustestamentin?

Jaa tämä artikkeli rakkaittesi kanssa ja keskustele tästä tärkeästä aiheesta ja siitä millainen sinun oma tahtosi on!

Koira pelästyi ilotulitteita ja katosi - 7 kuukautta myöhemmin se viimein tapaa omistajansa uudelleen

Nämä 12 kuvaa saavat sinut onnelliseksi siitä, että sinun lapsuudessasi ei ollut sosiaalista mediaa

10 hyvää opetusta menneisyydestä - nykypäivän nuorison voisi ottaa oppia näistä opetuksista

Koiranpentu joutuu heräämään aamulla kolmelta - se kertoo selvästi kuinka paljon se inhoaa tilannetta

Yleisö ei ollut varma mitä tanssiparilla oli mielessä - kun musiikki alkaa, kaikki saavat yllättyä

Moottoripyöräilijä huomaa humalaiselta vaikuttavan autoilijan - kyseessä on kuitenkin vaarallisempi tilanne

Naisen ratsastaessa rauhassa alkaa ympärillä tapahtua - varomattomat pyöräilijät aihettavat vaaratilanteen

Peuranvasa on joutunut keskelle tietä - onneksi pienokaisen emo tulee hätiin

Papukaija on ollut katolla jumissa useamman päivän - pelastajat saavat kuulla muutaman valitun sanan

Äärimmäisen helppo valokuvausniksi - tämän nerokkaan vinkin avulla saat upeita valokuvia

Työlleen omistautunut lammaskoira yllättää omistajan - paimentaa lampaita hieman liiankin innokkaasti

Koiralla on tylsää koska se on yksin pihassa - nokkela koira keksii nerokkaan keinon tylsyyteen