torstai, 16 toukokuu 2019

Leijona on tullut autojen viereen safarilla - turistit kauhistuvat nähdessään mitä se yrittää

Leijonat ovat kunnioitusta herättäviä eläimiä jopa television välityksellä nähtynä. Monelle se, että niitä pääsee katsomaan niiden omassa elinympäristössään, on unelmien täyttymys. Kukaan ei kuitenkaan halua sitä, että nämä valtavat kissapedot tekisivät liian läheistä tuttavuutta - kuten tämä videolla nähtävä yksilö yrittää!

On täysin normaalia olla hieman huolissaan, kun huomaa leijonan silmäilevän omaan suuntaan välipala mielessään! Juuri näin kuitnkin tapahtui eräässä Etelä-Afrikalaisessa safaripuistossa turistien ollessa kiertoajelulla.

Turistit olivat luonnollisesti innoissaan nähdessään kaksi nuorta leijonaa safarin aikana. Toinen näistä pedoista kuitenkin alkoi osoittamaan hieman liikaa kiinnostusta yhteen autoon, joka oli pysähtynyt kuvaamaan ja tarkkailemaan leijonia.

Videolla näemme kuinka leijona katselee auton sisään ja alkaa lähestyä sitä.

Tässä vaiheessa ei tietenkään osaa kukaan pelätä, sillä auton sisällä pitäisi olla turvassa, mutta väistämättä leijonan lähestyessä autoa alkaa mielessä vilistää villejä ajatuksia...

Kun leijona sitten ensin nuuhkii autoa varovaisesti ja sitten alkaa turistien kauhuksi kokeilla hampaillaan auton ovenkahvaa auki, päättää autoilija saaneensa tarpeekseen tästä kissasta ja alkaa ajaa eteenpäin.

Leijona näyttää hetken pettyneeltä ja seuraa "saalistaan" hetken aikaa, mutta päättää sen kuitenkin tässä vaiheessa olevan liian kova pala purtavaksi.

Miten itse olisit reagoinut vastaavassa tilanteessa? Kerro mietteesi kommenteissa ja jaa video tästä nerokkaasta kissaeläimestä myös ystävillesi Facebookissa!

Vapaana juokseva koira houkuttelee poliisin seuraamaan itseään - koiran upea toiminta pelastaa omistajan

Koira leikkii kuollutta - kun omistaja päästää irti hihnasta ja lähtee, ihmiset purskahtavat nauruun

Poika on kaupassa nähdessään suuren koiran - pikkupojan reaktio on ihastuttanut ympäri maailman

Koira vietiin takaisin eläinsuojalle oudon syyn takia - palauttajan mielestä koira oli liian suloinen

Pikkuisella pandalla on tylsää - se aloittaa "sodan" hoitajaa vastaan, saaden miljoonat nauramaan

Naisen lähestyessä tallia sieltä kuuluu outoa ääntä - avattuaan oven ottaa kameran esiin

Kissanpentu oltiin lopetettamassa epämuodostuneiden etutassujen takia - se sai kuitenkin uuden mahdollisuuden

Aamupalaa nauttivat hotellivieraat huomaavat veden pinnan kuplivan - saavat hetken päästä elämänsä yllätyksen

Nerokas niksi tikkujen poistoon - äidin nokkela vinkki auttaa inhottavassa tikun poistossa

6-vuotias tyttö saa kuulijat kyyneliin - esittää upean tulkinnan Elviksen klassikosta

Kissanpennut istuvat siististi rivissä - kun musiikki alkaa soida, tapahtuu jotain huvittavaa

Pikkutyttö on saanut ihanan ystävän - on onnellinen taluttaessaan isoa hevostaan