sunnuntai, 18 marraskuu 2018

Kulkukissa "kerjää" sisäänpääsyä miehen kotiin - pian mies saa huomata todellisen syyn

Kadulla asuvien eläinten elämä ei ole kovinkaan helppoa ja etenkin nyt kun talvi on taas lähestymässä, näiden eläinten voi olla vaikeampaa selvitä hengissä.

Kaduilla asuvilla eläimillä on rajoitettuja mahdollisuuksia löytää suojapaikkoja ja ruokaa ja ne monesti ovat yksinäisiä, nälissään ja jopa sairaita.

Joten kun tämän miehen oven taakse tuli eräänä päivänä kulkukissa istumaan, hän päätti tehdä asialle jotain.

Ulkona oli kylmä ja kissa pyrki epätoivoisesti sisään lämpimään.

Miehellä ei ollut koskaan aiemmin ollut lemmikkejä, mutta siitä huolimatta hän päästi kissan sisään. Näistä kahdesta tuli pian hyvät ystävät ja heillä oli heti tiivis yhteys.

Kissa oli todella onnellinen päästyään sisään ja se rakasti silittelyä ja rapsuttelua.

Ensi silmäyksellä kissa näytti olevan hyvässä kunnossa, ainoastaan turkki oli hieman takkuuntunut kovasta elämästä kadulla.

Pian tämän jälkeen selvisi myös varsinainen syy sille, miksi kissa oli hakeutunut sisätiloihin.

Kissa alkoi luonnollisesti säännöllisen ruoan ansiosta saada lisää painoa, mutta kun sen vatsa jatkoi kasvamistaan, alkoi mies epäillä jotain muuta olevan tekeillä.

Ennen kuin hän huomasikaan, hänellä oli yhden kissan sijaan emokissa ja kolme pientä kissanpentua kotona!

Kissa oli selkeästi hakenut kotia myös tuleville pennuille ja tämä rakastava mies ei edes harkinnut tekevänsä mitään muuta, kuin tarjota niille kodin!

Oheisella videolla voit lukea lisää tästä erityisestä tarinasta ja jos se kosketti myös sinua, muista jakaa se ystäviesi kanssa!

Eläkkeelle jäänyttä opettajaa ylistetään hänen kirjeestään - oletko samaa mieltä?

Koira pääsee käsiksi naapurille tarkoitettuun pakettiin - omistaja löytää nolon sisällön

Kissa tuijottaa tarkkaan edessään olevaa paperia - sen yllättävä hyökkäys on huvittanut jo miljoonia

Koiranpentu tapaa vauvan ensimmäistä kertaa - katso suloinen tapaaminen

Koira menee lattialla olevan lapsen luokse - katso mitä tapahtuu, kun se loikkaa eteenpäin

Rakkari hyökkää yksinäisen eläkeläisen kimppuun keskellä yötä - saa katua aiettaan katkerasti

Hevonen imettää synnyttämäänsä varsaa, mutta silloin omistaja Jenni näkee jotain yllättävää

Kaikki nauravat 40-vuotiaalle - kun hän alkaa laulaa, sekä tuomaristo, että yleisö hämmästyvät

Mies ottaa kuvan raskaana olevasta vaimostaan - vasta kotona huomaa uskomattoman yksityiskohdan kuvassa

Intiassa on yli 35 miljoonaa katukoiraa - sydäntäsärkevä video näyttää yhden päivän katukoiran elämässä

Lidl vetää jälleen erän jauhelihaa takaisin salmonellan johdosta - keskeyttää yhteistyön lihatalon kanssa

Kissa yrittää herättää ystävänsä, mutta tämä sikeäuninen koira ei jaksa vielä herätä