keskiviikko, 25 marraskuu 2020

Koronarajoituksia tiukennetaan leviämisen nopeutuessa - rajoitukset eivät riitä, ellei jokainen tartu toimeen

Koronavirus leviää jälleen sellaisella vauhdilla, että rajoituksia on tiukennettu ja tiukennetaan monella alueella rajusti. Tärkein panostus tämän vakavan taudin leviämisen estämiseksi lähtee kuitenkin jokaisesta henkilöstä itsestään!

Hallitus on keskustellut viimeksi tänään keskiviikkona myös siitä, pitääkö valmiuslakia ottaa käyttöön, kun tilanne on lähtenyt jälleen vauhdilla huononemaan. Vielä toistaiseksi valmiuslakia ei ole julistettu voimaan uudelleen, vaan tilannetta pyritään saamaan haltuun alueiden omien rajoitustoimien avulla. THL:n sivuilta löytyvät aluekohtaiset tilanteet, suositukset ja rajoitukset.

Muun muassa Helsingin alueella ovat tiukennetut rajoitukset asetettu voimaan ja myös muut alueet ovat tehneet tarkennuksia ja tiukennuksia rajoituksiin. Esimerkiksi Iltasanomien sivuilta on löydettävissä päivittyvä tieto kuntakohtaisesta tautitilanteesta.

Voimassaolevat matkustussuositukset ja -rajoitukset pääsee katsomaan Valtioneuvoston sivuilta.

Jokaisen omalla toiminnalla iso merkitys viruksen leviämisen ehkäisyssä

Koronavirus tarttuu pisara- ja kosketustartuntana, kun ihminen yskii tai aivastaa. Virus voi tarttua myös tahrautuneiden käsien ja pintojen välityksellä. Tietoa koronaviruksen oireista ja hoidosta on löydettävissä THL:n sivuilta.

Vaikka koronaviruksen aiheuttama sairaus on suurimmalla osalla väestöstä hyvin lievä, riskiryhmiin kuuluvat ihmiset ovat huomattavasti suuremmassa vaarassa. THL kertoo sivuillaan, että virus voi aiheuttaa useammin vakavia oireita ikääntyneille ja niille, joilla on jo jokin perussairaus, kuten diabetes, sydänsairaus tai keuhkosairaus.

Jokainen meistä on vastuussa omalta osaltaan siitä, että pyrkii omalla toiminnallaan varmistamaan oman ja kanssaihmisten turvallisuuden näinä haastavina aikoina!

Ainutlaatuisen näköinen koiranpentu on opettelemassa lasten terapiakoiraksi - koira on hurmannut jo miljoonia

Koiralle on annettu lupa ottaa yksi nami - katso koiran huvittava reaktio, kun herkkulaatikko avataan

Pikkutytöt antoivat viikkorahansa pelastaakseen hirvittävästi kaltoinkohdellun koiran

Saksalaisessa kaupungissa asennetaan kapseleita talvisuojaksi kodittomille ihmisille

Mies murtaa nilkkansa ja vähän sen jälkeen koira alkaa ontua - syy koiran "vaivaan" on uskomattoman suloinen

Video turistien kanssa uivasta krokotiilista, Panchitosta on levinyt vauhdilla ympäri maailman

Eläinsuojalta pelastetaan koira viime hetkellä ennen lopettamista - kiittää pelastajaansa ihanalla tavalla

Perhe adoptoi koiranpennun kysymättä vanhemmalta koiralta - koiran reaktio tulokkaaseen on hulvaton

Äiti ottaa kuvan poikien ensimmäisestä kalansaaliista - lopputulos on naurattanut ihmisiä ympäri maailman

Iso pitbull hiipi pienten kissanpentujen luokse - video tapahtuneesta on levinnyt myrskytuulen lailla

Ystävällinen koira ei anna aidan estää sitä ystävystymästä uuden naapurinsa kanssa

Vanha koira heitetään roskikseen kuolemaan - onneksi ohikulkija huomaa koiran ja toimii nopeasti