lauantai, 28 marraskuu 2020

Kolme miestä esiintyy joulukonsertissa - kun irlantilaiset miehet alkavat laulaa, saamme kylmänväreitä

Nämä miehet kutsuvat itseään nimellä ”Celtic Thunder” ja kun he alkavat laulaa yhdessä, heidän upeat ääneensä iskevät yleisöön kuin salama.

Jotkin kappaleet herättävät enemmän tunteita kuin toiset ja yksi tällaisista kappaleista, joka koskettaa valtaosaa ihmisistä on Leonard Cohenin ”Hallelujah”.

Olemme saaneet kuulla kappaleesta lukuisia eri versioita, joista toiset ovat parempia kuin toiset. Tällä videolla kuultava tulkinta voi olla kuitenkin yksi parhaimmista, jonka olemme kuuleet kappaleesta esitettävän!

Irlannista kotoisin oleva Celtic Thunder on yhtye, joka esittää Irlantilaista kansanmusiikkia ympäri maailman. Tämän lisäksi he esittävät tulkintoja myös monista kuuluisista kappaleista, kuten tämä Leonard Cohenin mestariteos.

Kyseisen kappaleen osalta odotukset ovat yleensä korkealla, mutta tämä esitys totisesti täyttää ne! Näiden miesten upea esitys saa totisesti ihon kananlihalle!

Katso itse oheinen video ja jos pidit siitä, muista jakaa se myös ystävillesi!

Ainutlaatuisen näköinen koiranpentu on opettelemassa lasten terapiakoiraksi - koira on hurmannut jo miljoonia

Koiralle on annettu lupa ottaa yksi nami - katso koiran huvittava reaktio, kun herkkulaatikko avataan

Pikkutytöt antoivat viikkorahansa pelastaakseen hirvittävästi kaltoinkohdellun koiran

Saksalaisessa kaupungissa asennetaan kapseleita talvisuojaksi kodittomille ihmisille

Mies murtaa nilkkansa ja vähän sen jälkeen koira alkaa ontua - syy koiran "vaivaan" on uskomattoman suloinen

Video turistien kanssa uivasta krokotiilista, Panchitosta on levinyt vauhdilla ympäri maailman

Eläinsuojalta pelastetaan koira viime hetkellä ennen lopettamista - kiittää pelastajaansa ihanalla tavalla

Perhe adoptoi koiranpennun kysymättä vanhemmalta koiralta - koiran reaktio tulokkaaseen on hulvaton

Äiti ottaa kuvan poikien ensimmäisestä kalansaaliista - lopputulos on naurattanut ihmisiä ympäri maailman

Iso pitbull hiipi pienten kissanpentujen luokse - video tapahtuneesta on levinnyt myrskytuulen lailla

Ystävällinen koira ei anna aidan estää sitä ystävystymästä uuden naapurinsa kanssa

Vanha koira heitetään roskikseen kuolemaan - onneksi ohikulkija huomaa koiran ja toimii nopeasti