sunnuntai, 18 elokuu 2019

Koirataisteluihin pakotettu koira löytyy hylättynä ketjusta - se saa uuden mahdollisuuden elämään

Ei ole mikään salaisuus, että monet koirat joutuvat kärsimään elämässään paljon, sillä ihmisten joukosta löytyy petoja, jotka eivät kunnioita eläimiä, vaan kohtelevat niitä kaltoin ja välinpitämättömästi.

 Toisinaan jotkut eläimet joutuvat kokemaan enemmän kärsimystä ja  esimerkiksi olemaan hirvittävissä olosuhteissa ja kärsimään erilaisten syiden johdosta.

Onneksi kuitenkin löytyy myös ihmisiä, jotka välittävät eläimistä ja tekevät parhaansa auttaakseen niitä.

Erinomainen esimerkki on Teksasin SPCA- eläinten pelastusorganisaatio. Nämä sankarit jakoivat tämän tarinan eräästä pelastamastaan koirasta.

Tätä kaltoinkohdeltua, pelastettua koiraa oli käytetty laittomissa koirataisteluissa ja se oli äärettömän huonossa kunnossa ja vakavasti nälkiintynyt. Koira oli kahlehdittu ketjuun ja hylätty ilman ruokaa tai vettä, kirjoittaa The Dodo.

Koira oli niin heikossa kunnossa, että jaksoi vaivoin nousta seisomaan. Nälkiintymisen ja kuivumisen lisäksi koiralla oli vakavia infektioita ja sen tilanne näytti äärimmäisen huonolta.

Pelastajat halusivat silti tehdä parhaansa sen eteen ja veivät sen kiireesti eläinlääkäriin hoitoon, jossa sille annettiin ruokaa ja vettä ja sen hoito aloitettiin välittömästi tekemällä sille verensiirto.

Koiralle annettiin nimeksi Gwen ja hyvän hoidon, levon ja huomion javulla, se alkoi hiljakseen parantua. Gwen ymmärsi olevansa viimein  turvassa ja alkoi heiluttaa häntäänsä joka kerran nähdessään henkilökunnan.

Gwenistä kuoriutui energinen ja iloinen koira ja se on nyt saanut rakastavan perheen ja kodin loppuelämäkseen.

Todella hienoa, että Gwen saatiin pelastettua! Jokainen elämä on tärkeä! Jaa tämä eteenpäin jos olet samaa mieltä ja arvostat pelastajien toimintaa!

Mies näkee pihassaan tunkeilijoita - käy kääntämässä kiireesti sadettimet päälle

Koiranpennut löytyivät orpoina ja hylättyinä - ne saavat itselleen yllättävän sijaisemon

Energiajuomat ovat venäläisen ruletin pelaamista - lääkärit varoittavat monien väheksymistä riskeistä

Pyöräilijä näkee loukkaantuneen koiran - pelastaakseen sen, ottaa sen selkäänsä 11 kilometrin matkalle

Eläinsuojalle hylättiin pienissä häkeissä 9 koiraa - karu totuus paljastui eläinlääkärin tarkastuksessa

Koira pakotettiin taistelemaan muita koiria vastaan ja hylättiin - pelastetaan ja saa uuden mahdollisuuden

Suloinen näky - koira pääsee näkemään lunta ensimmäistä kertaa elämässään ja sen reaktio ihastuttaa katsojia

Turvapaikan omistajat haluavat tehdä kaikkensa pelastettujen kissojen eteen - rakentavat niille turvasataman

Kuuro pikkutyttö on yksinäinen ja on kaivannut ystävää - hänen äitinsä löytää hänelle parhaan ystävän

Koiralle on syntymässä pikkuinen "sisar" - suloinen koira yrittää halailla siskoaan jo ennen syntymää

Koiranpentua on  kidutettu hapolla ja se ulvoo kivusta - pikkutyttö muuttaa koiranpennun elämän

Vain kolme ainesosaa ja 15 minuuttia ja sinulla on todella suussasulava, taivaallinen jälkiruoka