maanantai, 2 joulukuu 2019

Koiranpentu joutuu heräämään liian aikaisin - sen huvittava reaktio on katsottu yli 21 miljoonaa kertaa

Koirat ovat mahtavia lemmikkejä ja etenkin pentuina ne ovat erityisen suloisia. Ne ovat uskollisia ja spontaaneja ja onnistuvat yllättämään meidät monesti huvittavillakin asioilla.

Nämä rakkaat karvakorvat osaavat jo pienestä asti kertoa meille välillä hyvinkin värikkäästi omia mielipiteitään, sillä jokainen niistä on yksilö - aivan niin kuin tämä videon koiranpentu, Thor.

Toisia ihmisiä ei lainkaan haittaa herääminen aikaisin aamusta, kun taas toiset haluavat käpertyä lämpimän peiton alle mahdollisimman pitkäksi aikaa aamuisin.

Tämä oheisen videon suloinen tanskandogin pentu, Thor, haluaisi ehdottomasti nukkua mahdollisimman pitkään aamulla.

Thorin omistaja on kuitenkin valitettavasti töissä leipomossa ja tämä tarkoittaa sitä, että pentu joutuu heräämään aikaisin aamusta, jotta omistaja ehtii käyttää sitä lenkillä ennen töihin lähtöä.

Thor on vähintäänkin harmissaan aamun liian aikaisesta heräämisestä ja se myös "kertoo" sen selkeästi omistajalleen!

Katso itse suloisen koiranpennun huvittava reaktio oheiselta videolta. Ei ihme, että se on katsottu jo yli 21 miljoonaa kertaa! Jaa se myös ystävillesi, jos se sai myös sinut hymyilemään!

Sisarensa menettänyt koira on masentunut - omistaja haluaa piristää koiraansa upealla lahjalla

Sarvikuonon poikanen yrittää puolustaa emoaan "hyökkääjiä" vastaan - hurja hyökkäys on saanut miljoonat hymyyn

Tiellä liikkujia kohtaa hyvin erikoinen näky - autotiellä on hyvin epätodennäiköisiä liikkujia

Siilinpoikasten emo menehtyy onnettomuudessa - pienokaisten avuksi tulee yllättäen Masya- niminen kissa

Poikaa kiusattiin hänen erityisen ulkonäkönsä johdosta - sitten hän saa itselleen yhtä ainutlaatuisen ystävän

Upea video näyttää raskauden ihmeen, tiivistettynä neljään huikeaan minuuttiin

Omistajat saavat yllätyksen adoptoidun koiran odottaessa pentuja - saavat toisen yllätyksen pentujen syntyessä

Kissalla on erityinen ystävä - kahden ystävyksen leikki on sulattanut sydämiä ympäri maailman

Koira tulee päivittäin merenrantaan - se tulee tapaamaan epätavallista ystäväänsä

Lääkärin pitäisi antaa vauvalle rokotus - lääkärin tekniikka on saanut kiitosta ympäri maailman

Naisen tullessa töistä, hän saa ainutlaatuisen tervetulotoivotuksen - lemmikkiankan tervehdys on suloinen

Kissa palaa kotiin muutaman päivän poissaolon jälkeen - silloin omistajalle selviää kissan suuri salaisuus