keskiviikko, 5 joulukuu 2018

Koiranpentu ei oikein tiedä mitä sen pitäisi tehdä, kun se saa vesikipon eteensä

Me kaikki tiedämme kuinka mahtavia eläimiä koirat ovat. Ne ovat uskollisia, spontaaneja ja onnistuvat aika ajoin yllättämään meidät huvittavillakin tilanteilla.

Etenkin pennut voivat olla suloisen huvittavia tutustuessaan uuteen ihmeelliseen maailmaan - samalla tavalla kuin ihmislapset ovat aika ajoin hassuja.

Nuoret koiranpennut oppivat paljon asioita matkimalla esimerkiksi vanhempiaan tai muita perheenjäseniä. Samoin kuin lasten kasvatuksessa, myös koirien kasvatuksessa esimerkillä on todella suuri vaikutus. Kasvavien koiranpentujen ympäristö pitää myös rakentaa turvalliseksi ja rauhalliseksi ja niiden on hyvä sosiaalistua ja tutustua toisiin koiriin ja ihmisiin.

Voi hyvin kuvitella, että koiranpentujen kasvattaminen on työlästä ja haastavaa, mutta siinä on tarjolla myös monia kauniita ja palkitsevia hetkiä, sekä takuuvarmasti huvittavia hetkiä - kuten tässä oheisessa videossa saamme nähdä!

Videolla nuori saksanpaimenkoiran pentu tutustuu juomakulhoon yrittäen oppia, mitä sen pitäisi siinä olevalle vedelle oikein tehdä.

Jos video sai hymyn huulillesi, muista jakaa se Facebookissa myös ystävillesi, antaaksesi heidänkin päiväänsä hieman hauskuutta!

Eläkkeelle jäänyttä opettajaa ylistetään hänen kirjeestään - oletko samaa mieltä?

Perheen koirat auttavat taaperon pakenemaan - isä ei ole uskoa silmiään nähdessään syyn

Koira pääsee käsiksi naapurille tarkoitettuun pakettiin - omistaja löytää nolon sisällön

Kissa tuijottaa tarkkaan edessään olevaa paperia - sen yllättävä hyökkäys on huvittanut jo miljoonia

Koiranpentu tapaa vauvan ensimmäistä kertaa - katso suloinen tapaaminen

Koira menee lattialla olevan lapsen luokse - katso mitä tapahtuu, kun se loikkaa eteenpäin

Rakkari hyökkää yksinäisen eläkeläisen kimppuun keskellä yötä - saa katua aiettaan katkerasti

Hevonen imettää synnyttämäänsä varsaa, mutta silloin omistaja Jenni näkee jotain yllättävää

Kaikki nauravat 40-vuotiaalle - kun hän alkaa laulaa, sekä tuomaristo, että yleisö hämmästyvät

Mies ottaa kuvan raskaana olevasta vaimostaan - vasta kotona huomaa uskomattoman yksityiskohdan kuvassa

Intiassa on yli 35 miljoonaa katukoiraa - sydäntäsärkevä video näyttää yhden päivän katukoiran elämässä

Lidl vetää jälleen erän jauhelihaa takaisin salmonellan johdosta - keskeyttää yhteistyön lihatalon kanssa