maanantai, 15 heinäkuu 2019

Koira on yksinään pihassa ja sillä on tylsää - keksii nerokkaan keinon saada leikkikavereita

Koirat ovat mahtavia eläimiä, sillä ne onnistuvat keksimään välillä hyvinkin huvittavia kepposia. Tämän videon koira todistaa sen kaikille.

Sue on mustavalkoinen bordercollie, joka asuu Hollannissa. Sillä on kaunis koti ja iso puutarha, rauhallisella alueella ja se saa leikkiä suurimman osan päivästä ulkona.

Älykäs koira käyttäytyy kuitenkin esimerkillisesti ja pysyy tarkasti pihassa, vaikka sillä olisi mahdollisuus lähteä vaeltelemaan kadulle. Ainoa ongelma koiralla on se, että sillä ei ole ketään leikkikaveria ulkona.

Sue kuitenkin on todella älykäs ja näin ollen se on myös keksinyt ongelmaansa ratkaisun: se leikkii ohikulkijoiden kanssa!

Koiralla on tapana "heittää" pallonsa ohikulkijoille kadulla ja nämä joutuvat heittämään sen koiralle takaisin! Ja jos ohikulkija ei ole varovainen, hän saattaa jumittua tähän pallotteluun hyväksi toviksi!

Toki Suella kesti hetken, ennen kuin se sai opetettua ihmisystävänsä heittämään sille pallon takaisin, mutta Sue oli kärsivällinen ja jaksoi opettaa ohikulkijoita. Ja lopulta se sai haluamansa!

Katso tämä hauska video nokkelasta koirasta ja jaa se myös ystäviesi kanssa, jos Sue sai hymyn sinunkin huulillesi!

Koira haukkuu kunnes saa omistajan reagoimaan - se mitä mies näkee mennessään lähemmäs on uskomatonta

Tien viereen on jätetty teipillä sidottu mäyräkoira - poliisi ei anna periksi tapausta tutkiessaan

Eläinsuojalle hylättiin 9 kaltoinkohdeltua koiraa - eläinlääkärin tarkistuksessa selvisi jotain hirvittävää

Sirkustiikeri oli vakavasti kaltoinkohdeltu ja lähellä kuolemaa - katso miltä se näyttää pelastuksen jälkeen

Miehet pelastavat "koiran" jäisestä joesta - huomaavat järkytyksekseen ettei kyseessä olekaan koira

Mies huomaa pihaansa tulleet tunkeilijat - silloin hän päättää laittaa sadettimen kiireesti päälle

Pelastettu koira on joutunut eroon vastasyntyneistä pennuistaan - katso niiden suloinen jälleennäkeminen

Koirataisteluihin pakotettu koira löytyy hylättynä ketjusta - se saa uuden mahdollisuuden elämään

Omistaja vaatii koiriltaan selitystä siitä, kuka on sotkenut talossa - niiden reaktio on naurattanut miljoonia

Tämä tabletti voi pelastaa henkesi - kaikkien yli 65 vuotiaiden kannattaisi aina pitää tätä mukana

Perhe adoptoi pahoinpidellyn koiran, joka pelkäsi kaikkea - sitten se tapaa tämän pikkupojan

Poika osoittaa "hassua koiraa" terassilla - isä järkyttyy mennessään katsomaan sitä