lauantai, 17 lokakuu 2020

Koira on niin peloissaan, että laskee alleen - reagoi suloisella tavalla tajutessaan olevansa turvassa

Koirat ovat mahtavia eläimiä, sillä niillä on kyky tuntea erilaisia tunteita ja aistia milloin jokin tai joku on hyvä tai paha. Koira tietää nopeasti ihmisen tavattuaan voiko se luottaa kyseiseen henkilöön.

Oheisen videon koira on nimeltään Edie. Edie oli todella kauhuissaan joutuessaan ihmisten kanssa tekemisiin. Se oli valitettavasti juuri joutumassa lopetetuksi, koska se oli ilmeisimmin ollut liian kauan villinä ja sitä oli todennäköisesti pahoinpidelty edellisen omistajan toimesta.

Onneksi joku kuitenkin oli päättänyt antaa tälle pienelle koiralle toisen mahdollisuuden ja päätti pelastaa sen.

Videon alkuosaa voi olla vaikea katsella, sillä Edie on todella kauhuissaan jouduttuaan kosketuksiin ihmisten kanssa. Vaikka nämä ihmiset haluavatkin sille vain hyvää, niin Edie ei tiedä sitä. Tähän saakka ihmiset ovat aiheutaneet sille vain kärsimystä, eikä pieni koira tiedä paremmasta.

Kauhistuneen haukkumisen ja hermostuneen käytöksen jälkeen, Edie löytää itsensä pelastajansa sylistä ja yllättäen rauhoittuu. Aivan kuin kaikki sen kauhut olisivat päättyneet kerta heitolla ja se rentoutuu tietäessään elämänsä muuttuneen.

Katso itse tämä hieno video, jossa koira löytää uudelleen uskonsa ihmisiin ja ymmärtää, että sen elämä tulee muuttumaan täydellisesti.

Pariskunta oli koiranpennun kanssa kävelyllä - kesken kävelyyn koira saa yllättävän ystävän

Nainen sitoo koiran auton takapuskuriin ja raahaa sitä useita katuja pitkin

Kulkukissa johdattaa nuoren miehen kahden pentunsa luokse, jotta tämä voisi huolehtia heistä

Koira hylätään useita kertoja koska se on kuuro - sitten se oppii viittomia ja saa viimein pysyvän kodin

Pikkuinen poika saa pienen ankan lemmikikseen - näiden kahden suloinen ystävyys on kestänyt jo vuosia

Odottava koira saa itselleen pienen talon suojaksi - henkilökunta löytää talosta kuitenkin yllätysvieraita

Kalastaja saa tallennettua uskomattoman tilanteen videolle, kun ilves tekee huikean hypyn joen yli

Sarvikuonopienokainen näkee lunta ensimmäistä kertaa - sen reaktio on ihastuttanut ympäri maailman

Ahne pähkinähiiri jää jumiin ruokintatelineeseen herkuteltuaan niin paljon pähkinöillä, ettei mahdu ulos

Herkulllinen resepti syötäviin "lumipalloihin" - hauska joulunajan ohje leviää vauhdilla ympäri maailman

Kolme miestä esiintyy joulukonsertissa - kun irlantilaiset miehet alkavat laulaa, saamme kylmänväreitä

Koululle hylätään koiranpentu laatikossa - pennun mukana on koskettava viesti