keskiviikko, 11 syyskuu 2019

Koira odottaa pihassa - vaikka se on kuuro ja sokea, sen reaktio on upea sen saadessa vainun isännästään

Koirat ovat upeita eläimiä, sillä ne ovat uskollisia ja rakastavia, ne osaavat lohduttaa meitä tiukan paikan tullen ja osaavat yllättää meidät monin eri tavoin - t ämän videon koira on upea esimerkki.

Eläimillä aistit, kuten näkö ja kuulo ovat erittäin tärkeitä. Mutta mitä jos niitä ei ole käytettävissä? Opal-niminen koira näyttää sen teille.

Opal on 8 kuukauden ikäinen sokea ja kuuro koiranpentu, jonka Christina Bray adoptoi miehensä kanssa.

Opalin uudet omistajat löysivät sen Idaholaisen pelastusorganisaation kautta, joka on omistautunut erityistarpeisten koirien pelastamiseen, kirjoittaa The Dodo.

Koiran tila aiheuttaa tiettyjä haastetita, mutta pennun rakastava luonne merkitsee enemmän.

Jokin aika sitten Opalin omistajat jakoivat Twitterissä videon, josta näkee selvästi miten suloinen koira Opal todella on.

Vaikka koira ei pysty näkemään, eikä kuulemaan, se pystyy silti havainnoimaan maailmaa ja se huomaa selvästi milloin sen isäntä palaa takaisin töistä kotiin. Ja se on varsinainen riemun hetki!

"Hän odottaa takapihalla ja ilmeisesti haistaa auton tulon”, kertoo Christina julkaisussaan. "En tiedä miten hän tietää eron, sillä hän ei reagoi samaan kohtaan pysäköivään naapurin autoon millään tavalla. Sitten hän haistaa isännän ja riemastuu täysin. Se on todella suloista!"

Opalin jäljellä olevat aistit ovat selkeästi vahvistuneet korvaamaan toisia, mutta yksi asia käy selväksi videolta: Opalin sydän on täynnä rakkautta!

Postimiehellä on joka päivä erikoinen vastaanotto - katso kissaa, kun mies on laittamassa postia luukusta

Lapset haluavat viettää vanhempiensa kanssa aikaa - lähtevät yhdessä tanssimaan kerran viikossa

Mies alkaa laulaa hittikappaletta autossa - yllättävä ystävä tulee mukaan laulaen sydämensä kyllyydestä

Isosisko näkee pikkuveljensä ensimmäisen kerran - pikkutytön reaktio kertoo selvästi hänen tunteensa

Nuori tyttö käy joka päivä tapaamassa aasia - aasin reaktio ystäväänsä on uskomattoman suloinen

Omistaja aikoo viedä koiran eläinlääkäriin - nokkela koira yrittää vältellä käyntiä huvittavalla tavalla

Hevonen heittäytyi maahan ja alkoi piehtaroida - sitten se tekee jotain mikä on saanut tuhannet nauruun

Tarvitset vain 15 minuuttia ja kolme ainesosaa - näin luot herkullisen jälkiruoan

Pikkuiset kaksoset istuvat keskenään olohuoneessa - vanhempien kuvaama video on riemastuttanut tuhansia

Suloinen hämähäkki nimeltä Lucas voi parantaa hetkessä hämähäkkikammon - katso itse

2-vuotias poika alkaa tanssia yleisön edessä - onnistuu yllättämään kaikki ottamalla lattian haltuunsa

Karhunpentu on joutunut ongelmiin jyrkässä rinteessä - emo seuraa avuttomana pentunsa taistelua