keskiviikko, 9 lokakuu 2019

Koira kieltäytyy tulemasta ulkoa kynnyksen yli - suloisen koiran syy käytökseensä sulattaa sydämiä

Me kaikki tiedämme tunteen kun olemme kokeneet jotain, joka jää kummittelemaan takaraivoon ja vaikuttaa koko loppuelämäämme.

Tämän videon koira kieltäytyy tulemasta kynnyksen yli sisään taloon, mutta kun saamme kuulla syyn sen omituiseen käytökseen, emme voi olla rakastumatta siihen.

Omistajan julkaisemassa videossa näemme miten hän yrittää houkutella koiraa - täysin tuloksetta.

Koira yksinkertaisesti kieltäytyy liikahtamasta paikaltaan.

Omistaja kertoo, että syynä lienee se, että koira on tainnut ottaa kontaktia lasioveen useita kertoja aikaisemmin ja koiran ruumiinkielen perusteella on helppo päätellä, että se ei todellakaan tahdo tehdä samaa virhettä uudelleen.

Kun omistaja lopulta hakee sille koiranherkun, se pienen epäröinnin jälkeen suostuu äärimmäisen varovasti tulemaan oviaukosta sisään. Tällä kertaa ilman isompia ongelmia!

Katso itse tämä huvittava video - koira on äärettömän suloinen yrittäessään päätellä, onko lasiovi kiinni sen edessä!

Mies näkee pihassaan tunkeilijoita - käy kääntämässä kiireesti sadettimet päälle

Koiranpennut löytyivät orpoina ja hylättyinä - ne saavat itselleen yllättävän sijaisemon

Energiajuomat ovat venäläisen ruletin pelaamista - lääkärit varoittavat monien väheksymistä riskeistä

Pyöräilijä näkee loukkaantuneen koiran - pelastaakseen sen, ottaa sen selkäänsä 11 kilometrin matkalle

Eläinsuojalle hylättiin pienissä häkeissä 9 koiraa - karu totuus paljastui eläinlääkärin tarkastuksessa

Koira pakotettiin taistelemaan muita koiria vastaan ja hylättiin - pelastetaan ja saa uuden mahdollisuuden

Suloinen näky - koira pääsee näkemään lunta ensimmäistä kertaa elämässään ja sen reaktio ihastuttaa katsojia

Turvapaikan omistajat haluavat tehdä kaikkensa pelastettujen kissojen eteen - rakentavat niille turvasataman

Kuuro pikkutyttö on yksinäinen ja on kaivannut ystävää - hänen äitinsä löytää hänelle parhaan ystävän

Koiralle on syntymässä pikkuinen "sisar" - suloinen koira yrittää halailla siskoaan jo ennen syntymää

Koiranpentua on  kidutettu hapolla ja se ulvoo kivusta - pikkutyttö muuttaa koiranpennun elämän

Vain kolme ainesosaa ja 15 minuuttia ja sinulla on todella suussasulava, taivaallinen jälkiruoka