sunnuntai, 7 lokakuu 2018

Kissa näkee yllättäen korvansa peilistä - tästä syntyy hulvattoman hauskoja kuvia

Internetistä on löydettävissä miljoonia videoita, joissa on eläimiä ja peilejä.Usein näistä kahdesta tekijästä syntyy hulvattoman hauskoja videoita ja juuri niin tapahtuu tämän kissan tapauksessa.

Eläimille tehdään aika ajoin niin kutsuttuja peilitestejä, jonka tarkoituksena on selvittää tunnistaako eläin itsensä peilistä. Amerikkalainen psykologi, Gordon Gallup kehitti tämän testin 1970, kun hän tutki simpansseja ja niiden tietoisuutta itsestään. Peilitesti vaatii korkeaa tietoisuutta ja vain harvat eläinlajit pystyvät läpäisemään sen.

Netissä on videoita esimerkiksi kissoista ja koirista, jotka yrittävät tapella peilikuvansa kanssa tai pelästyvät sitä ja lähtevät karkuun. Tämän videon kissa ei kuitenkaan toimi tällä tavalla, vaan sen reaktio on täysin erilainen - voisiko suorastaan sanoa ihaileva.

Videon kissa näkee alkuun peilistä pelkästään korvansa ja ne saavat sen mielenkiinnon heräämään. Kun se lopulta näkee itsensä kokonaan peilistä, se näyttää löytäneen täysin uuden osan itsestään - korvat. Tämän jälkeen se alkaa leikkiä korvillaan, niin kuin ei olisi koskaan ennen huomannut niitä.

Kysymys tässä kohtaa kuuluukin, tunnistaako kissa itsensä videosta? Emme koskaan luultavasti saa tietää, mutta jos tunnistaa, se on ensimmäinen lajinsa edustaja, joka läpäisee peilitestin!

Katso itse tämä huvittava video ohesta ja jos pidit siitä, muista jakaa se myös ystäviesi kanssa!

Koira ei tule sisään, sillä sen mielestä ovi on kiinni - koiran huvittavan reaktion ovat nähneet jo miljoonat

Bussikuski pysäyttää keskelle tietä pelastaakseen sieltä kulkukoiran

Nainen kuvaa mysteerisen ilmestyksen pilvien seassa - video hämmästyttää ihmisiä ympäri maailman

Koira juoksee jalkapallokentälle kesken pelin eikä suostu poistumaan - haluaa rapsutusta pelaajilta

Ekaluokkalainen hämmentyi kansanedustajien käytöksestä - kommentoi viiltävästi näiden erikoista toimintaa

Pikkupoika haluaa puhua kirurgin kanssa kahdestaan - vanhemmat kuulevat asiasta vasta operaation jälkeen

Tästä syystä sinun kannattaisi AINA käyttää sukkia mennessäsi nukkumaan - syy on päivänselvä

Omistaja leikkii puhelimella eikä huomaa koiraa - koiran huvittava reaktio on saanut jo tuhannet nauramaan

Uusi muoti-ilmiö talven paukkupakkasien varalle: virkattu nenänlämmitin

Lakko voi jättää äärimmäisessä tilanteessa lapset ja vanhukset ilman ruokaa ensi viikon alussa

Koiran kärsivällisyys loppuu sen joutuessa odottamaan autossa - silloin se tekee jotain todella huvittavaa

Isä jakaa sydäntäsärkevän videon 11-vuotiaasta tyttärestään, jota on juuri kiusattu verkossa