tiistai, 9 lokakuu 2018

Suomen ensimmäinen hääpukunäytös, jossa upeat mallit olivat kaikki kehitysvammaisia

Love Me Do -häätapahtuman kutsuviesrasnäytöksessä nähtiin viime viikonloppuna upeita malleja: kaikki esiintyjät olivat kehitysvammaisia.

Ilo ja upea asenne välittyvät ympäristöön, kun Victoria & Vincent -hääpukumerkin ja Kehitysvammaliiton järjestämän hääpukunäytöksen mallit astuvat yleisön eteen.

Hääpukumerkin edustaja Kristian Vaalamäki oli halunnutkin juuri sitä, kun hän otti yhteyttä Kehitysvammaliittoon alkaessaan suunnitella hääpukunäytöstä tulevaan häätapahtumaan.

Naiset kävelivät useaan otteeseen Catwalkilla, poseeraten ja tehden näyttäviä käännöksiä, ottaen kontaktia yleisöön hymyssä suin. Jännitystä ei juurikaan ole havaittavissa, vaikka yleisössä istuu reilut 160 ihmistä.

Anneli Puhakka ja Miinukka Tuominen-Hakoila kehitysvammaliiton viestinnästä auttoivat Kristiania etsimään mallit näytökseen ja olivat luonnollisesti paikan päällä kannustamassa malleja ja heidän rohkeita suorituksiaan, kertoo Kodin Kuvalehti.

”Monet ensikertalaisista innostuivat siitä ajatuksesta, että saavat mahdollisuuden kokeilla mallin työtä ja pukeutua morsiamiksi”, kertoi viestintäpäällikkö Anneli Puhakka.

Ja todella upeita nämä mallit olivatkin kimaltelevissa hääpuvuissa!

Katso itse oheiselta videolta näytöksen jälkeinen kunniakierros ja jos arvostat tällaista toimintaa, jaa tämä sydämellinen artikkeli myös ystäviesi kanssa!

Pesukarhut söivät pienen Charlotten kasvot - 11 vuotta myöhemmin hänelle tehdään elämän mullistava operaatio

Suloinen koira menee pojan luoksen ja tekee jotain upeaa - Todella ihana nähdä!

Moottoripyöräilijä huomaa joessa jotain - tajutessaan sen olevan koiranpentu, toimii nopeasti

Typerät turistit vahingoittavat krokotiilia heittämällä sitä kivillä, jotta saisivat sen lähtemään liikkeelle

Mies adoptoi vanhan hylätyn koiran: Eräänä päivänä koira pysähtyy ja katsoo ylöspäin

Palomies pelastaa vauvan hengen - turvakamera taltioi koko tapahtuman

Lintu taistelee itsensä ovenraosta - sen huvittava käytös onnistumisen jälkeen saa purskahtamaan nauruun

Perheen uusi koiranpentu pääsee mysteerisesti vapaaksi häkistään - valvontakamera paljastaa mitä tapahtuu

Rouva osallistuu The Voice-kilpailuun - tuomaristo yllättyy kuullessaan ABBA:n hitin täysin uudella tavalla

Nainen on 35 viikolla raskaana - se ei kuitenkaan estä häntä tarjoamasta mahtavaa salsa-esitystä

Kulkukissa "kerjää" sisäänpääsyä miehen kotiin - pian mies saa huomata todellisen syyn

Tanssii tähtien kanssa finalistit ovat selvillä - Tämä kolmikko nähdään ensi sunnuntaina tanssilattialla