Katsomo alkaa hurrata, kun poika nousee ylös kesken konsertin – hänen tanssiliikkeensä ovat mahtavat

Katsomo alkaa hurrata, kun poika nousee ylös kesken konsertin – hänen tanssiliikkeensä ovat mahtavat

sunnuntai, 18 kesäkuu 2017


Jotkut ihmiset tuntevat olonsa epämukavaksi erityisesti tanssiessa monista eri syistä johtuen. Kenties monella on ongelmia pysyä rytmissä tai he eivät halua ihmisten tuijottavan heitä. Jotkut taas tanssivat todella mielellään – mutta ainoastaan humalassa.

Tällä pojalla ei kuitenkaan ollut vaikeuksia nousta penkiltä ja alkaa tanssimaan tuhansien konserttia seuraamaan tulleiden ihmisten silmien edessä. Kun Rascal Flatts yhtye piti taukoa esityksessään, tämä poika nousi ylös ja aloitti tanssimisen kuin venytelläkseen jalkojaan.

Konserttia hallinnoiva teknikko käänsi äkkiä kameran, ja koko stadionin huomion poikaan kohdistaessaan tähän vielä kohdevalonkin. Tämä pikkupojan mahtava esitys saa koko stadionin – ja meidät – hurraamaan!

Jaa tämä video ystävillesi pelastaaksesi myös heidän päivänsä!

Kadulla kulkeva koira huomaa kissanpennun ja hyökkää sen kimppuun – saa huomata, ettei olisi kannattanut

Isä yrittää saada poikaansa irti 2 tunnin ajan – ratkaisu millä poika saatiin irti, on naurettavan helppo

32- vuotias synnytti kuolleen pojan – saa tietää mitä hänen vatsassaan on ollut jo useamman vuoden ajan

Monet ovat yrittäneet, mutta harvat onnistuneet – löydätkö sinä kissan kuvasta 30 sekunnissa

Mies alkaa laulaa suihkussa ollessaan – katso miten mahtavasti koira reagoi omistajansa lauluun

Toimittaja haastattelee kanafarmaria – yhtäkkiä hän hoksaa jotain, joka saa hänet hervottomaan nauruun