tiistai, 11 kesäkuu 2019

Kääpiöponi ei voi kävellä, koska sillä on perinnöllinen sairaus - omistaja keksii kuitenkin upean ratkaisun

Myös eläimillä on riski sairastua erilaisiin perinnöllisiin sairauksiin. Monesti näitä sairauksia esiintyy etenkin pitkälle viedyn jalostuksen yhteydessä. Pumpkin on yksi tällaisista eläimistä.

Videolla nähtävä kääpiöponi syntyi jaloissa olevien poikkeavuuksien kanssa ja se teki pienen Pumpkinin kävelystä erittäin hankalaa. Pupmkinia pääsääntöisesti kannettiin paikasta toiseen, sillä kun se yritti olla jaloillaan, sitä sattui paljon.

Onnekseen se pääsi emonsa kanssa asumaan sellaisten ihmisten luokse, jotka välittivät siitä: Se pääsi asumaan Twist of Fate Farm & Sanctuary– nimiseen turvapaikkaan. Sen uusi omistaja alkoi heti etsiä keinoa helpottaakseen Pumpkinin kipua ja mahdollistaaksen sen kävelyn.

Pumpkin on pieni sisupussi, joka olisi halunnut juosta, mutta jalkojensa tilasta johtuen se ei voinut tehdä sitä. Tästä syystä Ashley DiFelice, Pumpkinin uusi omistaja otti yhteyttä Bionic Pets- nimiseen yritykseen, jossa asiantuntijat suunnittelevat erilaisia proteeseja lemmikeille.

Pienelle hevoselle suunniteltiin erityiset proteesit, mutta niiden toimimisesta ei voitu olla varmoja, ennen kuin niitä päästiin sovittamaan.

Ensimmäisen sovituskerran jälkeen niihin piti tehdä jonkin verran muutoksia, jotta ne tukisivat paremmin ponin jalkoja. Mutta toisella kertaa, ne voitiin jättää jalkaan, sillä ne olivat täydelliset!

Pikkuinen Pumpkin pääsi juoksemaan ensimmäistä kertaa elämässään!

Katso itse oheinen video tästä pikkuisesta, mutta sisukkaasta Pumpkinista ja jos pidit siitä, jaa se myös ystävilesi Facebookissa!

Koira haukkuu kunnes saa omistajan reagoimaan - se mitä mies näkee mennessään lähemmäs on uskomatonta

Tien viereen on jätetty teipillä sidottu mäyräkoira - poliisi ei anna periksi tapausta tutkiessaan

Eläinsuojalle hylättiin 9 kaltoinkohdeltua koiraa - eläinlääkärin tarkistuksessa selvisi jotain hirvittävää

Sirkustiikeri oli vakavasti kaltoinkohdeltu ja lähellä kuolemaa - katso miltä se näyttää pelastuksen jälkeen

Miehet pelastavat "koiran" jäisestä joesta - huomaavat järkytyksekseen ettei kyseessä olekaan koira

Mies huomaa pihaansa tulleet tunkeilijat - silloin hän päättää laittaa sadettimen kiireesti päälle

Pelastettu koira on joutunut eroon vastasyntyneistä pennuistaan - katso niiden suloinen jälleennäkeminen

Koirataisteluihin pakotettu koira löytyy hylättynä ketjusta - se saa uuden mahdollisuuden elämään

Omistaja vaatii koiriltaan selitystä siitä, kuka on sotkenut talossa - niiden reaktio on naurattanut miljoonia

Tämä tabletti voi pelastaa henkesi - kaikkien yli 65 vuotiaiden kannattaisi aina pitää tätä mukana

Perhe adoptoi pahoinpidellyn koiran, joka pelkäsi kaikkea - sitten se tapaa tämän pikkupojan

Poika osoittaa "hassua koiraa" terassilla - isä järkyttyy mennessään katsomaan sitä