torstai, 8 marraskuu 2018

Jättivauva rikkoo ennätyksiä ja kirjoittaa uusiksi sairaalan historiaa painollaan

Nikki Bell oli valmistautunut siihen, että hänen vauvansa olisi hieman normaalia isompi - hän ei kuitenkaan osannut varautua siihen, että hänen vauvansa rikkoisi sairaalan isoimman vauvan ennätyksen.

"Olen vakuuttunut että kaikki synnytykset sattuvat, oli vauva 1,7 kiloinen tai 5,7 kiloinen," sanoo vastasyntyneen vauvan äiti, Nikki.

Nikki Bell synnytti toisen lapsensa aiemmin tällä viikolla Blacktownin sairaalassa, Australian New South Walesissa.

Poikavauva Parker Bell syntyi 2,5 tunnissa ja vanhemmat olivat todella onnellisia, mutta myös yllättyneitä.

Parkerin paino pisti nimittäin sekä lääkäreiden, että vanhempien silmiin. Nyytti painoi nimittäin syntyessään huimat 5,7 kiloa, eikä Nikki käyttänyt synnytyksessä lainkaan kipulääkkeitä.

"Ajattelin hänen olevan isompi kuin normaalisti, sillä hänen sisarensa syntyi hieman alle 5 kilon painoisena syntyessään. Mutta huomioiden se, että Parker syntyi kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa, oli todella erikoista että vaaka näytti kuitenkin  5,7 kiloa., kertoi Nikki Yahoo Lifestyle-sivustolle ja jatkaa:

"Mutta totta puhuen, vaikka hän oli vain kilon painavampi kuin sisarensa, tämä synnytys oli helpompi," hän kertoi.

Pelkästään vanhemmat eivät kuitenkaan olleet hämmästyneitä, sillä vauva oli ennätysvauva ja hänen painonsa kirjattiin sairaalan tietoihin historian painavimpana siellä syntyneenä vauvana.

"Saamme riemulla ilmoittaa, että Parker ja hänen äitinsä voivat kummatkin hyvin. Tervetuloa maailmaan Parker, tulemme puhumaan pitkään sinusta täällä Blacktownin sairaalan synnytysosastolla," sairaala kirjoitti Facebook-sivuillaan

Vaikka Nikki synnytti näin ison vauvan, hän oli nöyränä synnytyksen edessä.

"Olen sitä mietlä, että jokainen synnytys sattuu, painoi lapsi sitten 1,7 kiloa tai 5,7 kiloa," hän kertoi Yahoo Lifestyle-sivustolle.

Onneksi koko perhe voi hyvin ja toivomme heille kaikille parasta onnea tulevaisuuteen!

Nainen synnyttää ensimmäisen lapsensa 72- vuotiaana - ei kadu päätöstään

Isä heittää vauvaa ilmaan - silloin perheen koira juoksee paikalle saaden kaikki nauramaan

Murskaa nachoja astiaan ja kaada täyte päälle: lopputulos näyttää todella herkulliselta

Kolmen vuoden ajan ja odottaa samassa paikassa - vanha elefantti odottaa parasta ystäväänsä

2 miestä löytävät vihaisen otuksen jumissa karhuansasta - lähestyessään sitä huomaavat tilanteen vakavuuden

Tässä on "avaruuslehmä" Celeste, joka on onnistunut hurmaamaan koko maailman

Naapurit valittavat kovasta metelistä - omistaja yllättyy nähdessään valvontakameran videon

Nainen kieltäytyy keräämästä koiransa kakkoja - saa katua sitä hetken päästä

Ainoastaan harvat näkevät kuvaan piilotetun eläimen - näetkö sinä?

Uusi laki: Täällä on kiellettyä jättää koiraa ulos kylmään - vankeusrangaistuksen uhalla

Häät keskeytyvät äkillisesti ja morsiamen kääntyessä, hän näkee jonkun nousevat kirkonpenkistä

Kissa on pudonnut veteen eikä pääse ylös - silloin koira tulee apuun