tiistai, 19 helmikuu 2019

Hevonen imettää synnyttämäänsä varsaa, mutta silloin omistaja Jenni näkee jotain yllättävää

Jennin ja Guyn hevonen, Daisy, oli mennyt jo muutaman päivän yli lasketun varsomisajan ja pariskunta oli todella huolestunut hevosen hyvinvoinnista.

Sitten he saivat soiton tallilta, että hevonen oli alkamassa varsoa ja he riensivät kiireen vilkkaa apuun. Daisy synnytti kuitenkin täysin ilman apuja kauniin pienen varsan, jolle Jenni ja Guy antoivat nimeksi Don Quixote.

Varsa näytti kuitenkin oudon pieneltä ja hauraalta yliaikaiseksi, mutta se oli onneksi terve ja pirteä.

Siinä kun kaikki odottivat Don Quixoten nousevan ylös huojuville jaloilleen ensimmäistä kertaa, Daisy tarjosi heille todellisen yllätyksen:  Se alkoi synnyttää toista varsaa! Toinen varsa syntynyt kuitenkaan niin helpolla ja Guy joutui lopulta vetämään sen ulos.

"Sanoin, että hänen pitää vetää toinen ulos mahdollisimman nopeasti. Lakkasimme lähes hengittämästä siksi aikaa kunnes näkisimme, että olisiko toinen varsa elossa - ja se oli!" Jenni kertoo oheisella videolla.

Huolimatta hieman vaikeammasta syntymästä, toisella pienellä varsalla ei ollut vaikeuksia nousta jaloilleen ja syödä itse.

Toinen varsa oli varsinainen yllätys pariskunnalle, mutta todella ihana yllätys! Kaksosvarsat eivät ole ihan jokapäiväinen näky.

Katso itse tämä hieno video näiden suloisten varsojen syntymästä ja jaa se myös ystävillesi, jos pidit varsoja yhtä suloisina kuin mekin!

Koiranpentujen vatsasta löytyi järkyttävä yllätys - eläinlääkäri yritti salakuljettaa heroiinia

Koira oli odottanut pitkään adptiota - tekee jotain suloista tytön tullessa katsomaan sitä

Kukaan ei ymmärtänyt miksi pelastettu lehmä valitti, kunnes he kuulivat totuuden entiseltä omistajalta

Kenguruita metsästämässä olleet nuoret miehet saavat yllättyä - kenguru ottaa todellisen erävoiton

Hylätyt koiranpennut ovat vailla emoa - löytävät itselleen yllättävän sijaisemon

40 lääkäriä avusti Alexandraa historiallisessa synnytyksessä, jollaista tapahtuu vain kerran 480 vuodessa

Uusi naurettava haaste leviää internetissä - yhä useammat vanhemmat heittävät juustoa lastensa kasvoille

8 koiranpentua pelastetaan viemäristä - pelastajat saavat yllättyä kuullessaan etteivät pennut ole koiria

Vastasyntynyt koiranpentu löytyy jalkakäytävältä - pentu osoittaa olevansa kuitenkin sinnikäs taistelija

Kynnystä pelkäävä minihevonen kerää rohkeutensa - katso kun se voittaa pelkonsa

Musertunut koira joutui eroon lehmästä joka kasvatti sen - katso kun ne pääsevät viimein takaisin yhteen

Hevonen näkee pehmolelun aidan päällä - siitä seuraa riemastuttava hetki